x

Pääkirjoitus

Demokraatti

Rinteen rykimä

SDP:n viime viikonlopun puoluevaltuuston kokous Hyvinkäällä oli varsinainen mediatapaus. Tungos oli lauantaina kokouksen alkaessa niin kova, ettei kokousedustajia meinannut millään erottaa mediatyöläisistä.

Tiedotusvälineiden iso huomio antoi puoluevaltuustolle selkeän viestin: Hyvinkään kaupungintalon kokoussalissa liikuskeli luultavasti Suomen seuraava pääministeri. Kuka hän oikein on? Todennäköisen vastauksen saamme Lahden puoluekokouksessa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Puheenjohtaja Antti Rinne kertoi kokouksen aluksi yllätyksettömän viestin: ”Olen käytettävissä”. Rinne valotti vuolaasti puheessaan omaa taustaansa taiteilija Veikko Sinisalon autonkuljettajana ja paikallisen sahan työntekijänä. Rinne halusi nostaa esiin ihmisen puoluejohtajan maskin takaa. Hän teki sen hyvin tietoisesti, sillä helmikuun puheenjohtajakamppailu ei ole linjavaali vaan henkilövaali.

Onko Antti Rinteestä sitten johtamaan puolue vaalivoittoon keväällä 2019?

SDP valitsee puoluekokouksessa ennen kaikkea pääministeriehdokkaan ja vasta sitten puoluejohtajan. Puolueen halu palata vallan kahvaan 16 pitkän vuoden jälkeen on lähes pakkomielle.

Onko Antti Rinteestä sitten johtamaan puolue vaalivoittoon keväällä 2019? Oli mielenkiintoista havaita, että suurin osa kokousväestä ja mediasta kiinnitti huomioita juuri Rinteen esiintymiseen, ei niinkään puheen sisältöön. Kun noin puolen tunnin puhe alkoi lähestyä huippukohtaansa, Rinne tapansa mukaan aloitti rykimisen. ”Kohtaus” oli niin voimakas, että kokousväki antoi Rinteelle jopa spontaanit aplodit.

Voi siis olla, että Rinteen kohtalon ratkaisee juuri puoluekokousedustajien suhtautuminen mediaesiintymisissä tapahtuvaan takelteluun. Jos edustajat uskovat, että Rinteen rykiminen herättää äänestäjissä myötätuntoa ja samaistumisen kokemusta, Rinne voidaan hyvinkin valita jatkoon. Jos taas takeltelu tuntuu herättävän lähinnä myötähäpeää, on Rinteen peli pelattu.

Edessä on luultavimmin tiukka puheenjohtajakamppailu, jossa sarvien kalistelulta ei voi välttyä.

Rinne elää oman puheenjohtajakautensa rykimää. Kyseessä on poronhoidosta tuttu termi, joka tarkoittaa urosporon eli hirvaan kiima-aikaa. Rykimä liittyy hirvaiden aivojen melatoniinitasoon, joka kertoo lähestyvästä lisääntymistehtävästä. Rykimän aikana hirvaiden on kerättävä noin 10–20 vaatimen parttio eli haaremi, jotta lisääntyminen onnistuisi. Lauman koossa pitäminen vie usein hirvaiden kaikki voimat, ja rykimän päätyttyä marraskuun lopussa uupuneet ja nälkiintyneet hirvaat pudottavat sarvensa ja vetäytyvät talvehtimaan.

Puheenjohtaja Rinteen ”rykimä” vaatii nyt joukkojen kokoamista. Edessä on luultavimmin tiukka puheenjohtajakamppailu, jossa sarvien kalistelulta ei voi välttyä. Olennaista on, että kuten vasat syntyvät keväällä, on kevään kuntavaalituloksessa SDP:ssä uuden kasvun eväät. Lauman johtajan nimellä ja sukupuolella ei tässä kohtaa ole paljonkaan merkitystä.

JÄLKIKIRJOITUS:

Puoluesihteeri Reijo Paananen aiheutti melkoisen mediahässäkän ilmoitettuaan puoluevaltuustossa itsensä työmarkkinoiden käytettäväksi. Hämmennyksen aiheutti erityisesti se, että moni paikalla ollut tulkitsi ilmoituksen puoluesihteerin tehtävästä vetäytymiseksi.

Kun asiaa Paanaselta kysyttiin, hän piti kuitenkin ovea puoluesihteerin tehtävään auki. Miten yksinkertaisen asian kertominen voidaan tehdä näin hankalaksi? Turha nurista, etteivät kansalaiset ymmärrä puolueemme viestiä paremmin.

Demokraatti

Kolumni

Kuntavaalit

LKS 20170328 Kuntavaalimainoksia Turussa 28. maaliskuuta 2017. Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona ja kestää ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kysely: Joka kolmas äänestää eri puoluetta eri vaaleissa – etenkin 40–49- ja 50–59-vuotiaat ovat herkkiä vaihtajia

Joka kolmannen suomalaisen puoluevalinta vaihtelee eri vaaleissa, kertoo Kuntaliiton kuntalaiskysely. Maaliskuussa 2017 toteutetun kyselyn alustavat tulokset perustuvat 4 000 kuntalaisen vastauksiin.

Etenkin 40—49- ja 50—59-vuotiaat ovat herkkiä vaihtamaan puoluetta, näissä ikäryhmissä yli 40 prosenttia ilmoittaa äänestävänsä ehdokkaita eri puolueista eri vaaleissa.

Johdonmukaisesti samaa puoluetta äänestäviä löytyy eniten yli 70-vuotiaiden ikäryhmästä. Noin kaksi kolmesta ilmoittaa äänestävänsä aina tai pääsääntöisesti samaa puoluetta tai ryhmittymää.

— Suomessa kuntavaalit ovat vahvasti henkilövaalit. Verrattaessa eri asioiden tärkeyttä asteikolla ”ei lainkaan tärkeä – hyvin tärkeä”, suuri enemmistö kyselyyn vastanneista pitää tärkeimpänä kuntavaaleissa äänestämisen valintakriteerinä tiettyä henkilöä, seuraavaksi suosituin valintakriteeri on puolue, toteaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta.

— Henkilön merkitystä korostavat eniten 40-59 -vuotiaat ja puolueen merkitystä yli 70-vuotiaat vastaajat. Oman kylän tai kunnanosan edustajan ehdokkuus, ikä ja sukupuoli merkitsevät äänestyspäätöksessä vähemmän. Oman kylän tai kunnanosan ehdokkaan merkitystä korostetaan ikäihmisten keskuudessa sekä pienissä kunnissa selvästi enemmän kuin nuorimmissa ikäluokissa sekä suurissa kaupungeissa.

Kuntavaaleissa äänestämistä pidetään edelleen tärkeimpänä oman kunnan asioihin vaikuttamisen muotona. Yhteensä 71 prosenttia Kuntaliiton kuntalaiskyselyyn vastanneista henkilöistä on tätä mieltä. Aiempiin vastaaviin kyselyihin verrattuna kuntavaaleissa äänestämisen tärkeys on vahvistunut kuntalaisten mielipiteissä.

Käynnissä olevan ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskysely on lähetetty yli 32 000 kuntalaiselle 40 kuntaan. Tutkimuskunnat edustavat erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilla Suomea ja tulos on edustava koko maan tasolla.

Nyt seitsemättä kertaa toteutettavassa kuntalaiskyselyssä kartoitetaan kuntalaisten näkemyksiä palveluista ja kuntien toiminnasta. Kysely on toteutettu ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Lopulliset tulokset äänestyskäyttäytymiseen liittyvistä mielipiteistä ja kyselyn muista vastauksista julkaistaan myöhemmin kevään ja kesän aikana.

Kuntavaalit

LKS 20170328 Kuntavaalimainoksia Turussa 28. maaliskuuta 2017. Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona ja kestää ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pääkirjoitus

Demokraatti

Ihmisten on edelleen vaikea ymmärtää, minkälainen vallankumous Suomessa on tapahtumassa

Kansanedustaja Eero Heinäluoma käytti poikkeuksellisen kovaa kieltä Lännen median haastattelussa tämän viikon maanantaina. Hän kuvasi Juha Sipilän hallituksen toimia ”yhden sortin vallankumoukseksi”, jota läheskään kaikki eivät ole huomanneet.

Kun kaikki huomio on keskittynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämiseen, on niiden ohella ideologinen yksityistämisbuumi tarttumassa myös työllisyyspalvelujen hoitoon. Alueelliset TE-keskukset on uudistusten vimmassa päätetty lakkauttaa, ja työllisyyden hoito siirretään maakunnille.

Mikäli kunta haluaa jatkossa olla mukana tarjoamassa työllisyyspalveluja, on sen pakkoyhtiöitettävä toimintansa ja kilpailtava yksityisten yritysten kanssa maakunnan rahoista.

Pitkäaikaistyöttömät jäävät tämänkin hallituksen uudistuksen maksumiehiksi.

Suomen kansantalouden ja yhteiskunnan suurin ongelma on massiivinen 125 000 pitkäaikaistyöttömän joukko. On vaikea kuvitella, että markkinaehtoinen työllisyyspolitiikka voisi tarjota mitään hyvää tälle joukolle. Parhaat kokemukset työllistämisestä Suomessa ovat syntyneet, kun julkinen ja yksityinen toimija tekevät luovaa yhteistyötä.

Uusi maakunnallinen työllisyydenhoito ei suosi tällaista ajattelua. Kun työllisyydenhoidossa maksetaan jatkossa tuloksen mukaan, syntyy tehokasta työllisyydenhoitoa ainoastaan helposti työllistyville. Pitkäaikaistyöttömät jäävät tämänkin hallituksen uudistuksen maksumiehiksi.

EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan puheet palkkojen 10–15 prosentin alennuksista tuntuvatkin hölmöläisen jorinoilta.

Huhtikuun kuntavaaleista on hyvää vauhtia tulossa sote- ja maakuntavaalit. Ihmisten on edelleen vaikea ymmärtää, minkälainen vallankumous Suomessa on tapahtumassa vuoden 2019 alussa. Kansalaisille syötetään valheellista kuvaa valinnanvapauden ihanuudesta, vaikka siihen liittyvät kansantaloudelliset riskit ovat megaluokkaa. Sote-uudistuksella tavoitellaan kolmen miljardin säästöjä, jotka voivat toteutua ainoastaan palvelutasoa heikentämällä.

Kovien puheiden melskeessä on ehkä vaikea havaita, että Suomen talous on pitkän taantuman jälkeen kääntynyt nousuun. Aktian viime viikolla julkaistun ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Ennusteen mukaan kotimainen kulutus pysyy tulevina vuosina talouden moottorina. EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan puheet palkkojen 10–15 prosentin alennuksista tuntuvatkin hölmöläisen jorinoilta. Palkkojen leikkaus söisi kotimaisen kysynnän, ja taantuman riski kasvaisi jälleen Suomessa.

Työpaikoista entistä suurempi osa on osa-aikatöitä. Erityisesti naisten työt ovat muuttumassa osa-aikaisiksi. Lisäksi kasvun eväät jakaantuvat Suomessa entistä epätasaisemmin. Vuosina 2000–2014 nettotuottavuus kasvoi 21,6 prosenttia. Työntekijän reaalipalkka kasvoi tänä aikana vain 1,8 prosenttia. Yksityistämisen vallankumous kerää voitot omistajien pohjattomiin taskuihin.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sosiaaliturva on kriisissä, ja yksi merkki siitä on Kelan epätoivoinen tilanne

Suomen kieleen ilmaantui kuusikymmentä vuotta sitten uudissana hyvinvointivaltio. Mitä missä milloin -kirjassa vuonna 1954 sillä tarkoitettiin valtiota, joka takaa kansalaisilleen sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Pikku hiljaa Suomessa siirryttiin uuden sanan myötä kunnan hoidokeille jaetuista avustuksista kohti kaikkien kansalaisten hyvinvointipalveluja.

Parissa vuosikymmenessä luotiin sosialidemokraattien myötävaikutuksella muun muassa sairausvakuutus, äitiyspäiväraha, asumistuki ja monet muut nykyisin itsestään selvinä pidetyt etuudet.

Syntyi sosiaalipolitiikkaa, joka kattoi laajasti kaiken lasten päivähoidosta viimesijaiseen turvaan.

Mitä lähemmäs tultiin vuosisadan loppua, sitä korkeammiksi kohosivat sosiaaliturvan kustannukset. Vahvan talouskasvun aikana hyvinvointipalveluihin oli rahaa, mutta rakenteiltaan muuttuvassa hitaan kasvun taloudessa rahaa on vähemmän, ja samalla digitalisaation povataan pudottavan yhä useammat säännöllisten työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Sosiaaliturvan uudistus on yksi suurimmista haasteista vuoden 2019 vaalien jälkeiselle hallitukselle.

Nopean kasvun vuosina luotu edistyksellinen sosiaaliturva on kriisissä. Sen uudistamistamistarpeesta ollaan samaa mieltä sekä hallituksessa että oppositiossa. Eräs kriisin merkki on Kansaneläkelaitoksen epätoivoinen tilanne. Alkuvuodesta Kelaa ovat lähestyneet sadattuhannet perustoimeentulotuen hakijat. Monille heistä viimesijaiseksi tarkoitettu tuki on muodostunut pysyväksi toimeentulon lähteeksi. Töitä tai kykyä etsiä niitä ei enää ole.

Sosiaaliturvan uudistus on yksi suurimmista haasteista vuoden 2019 vaalien jälkeiselle hallitukselle. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että sote-uudistus saadaan tällä kaudella maaliin niin, että se on osa ratkaisua, ei ongelmaa. Alkuperäiset sote-uudistuksen tavoitteet eli yhdenvertaiset palvelut, sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio ja kustannusten hillitseminen ovat myös sosiaaliturvan kehityksen kannalta välttämättömiä.

SDP pyrkii rakentamaan omaa tulevaisuuden malliaan Demarinuorten yleisturvan pohjalta. Malli edellyttäisi reaaliajassa päivittyvää tulorekisteriä, joka varmistaisi sosiaaliturvan kannustavuuden kaikissa tilanteissa. Yleisturva olisi mallina paitsi toimivampi myös huomattavasti nykyistä tukiviidakkoa yksinkertaisempi.

Mikäli merkittävää sosiaaliturvan uudistusta ei saada aikaiseksi, uhkana on köyhäinhoidon paluu ja jakautunut yhteiskunta, jossa ihmisiä pompotellaan vapaaehtoisten hyväntekijöiden luukulta toiselle.
Ilman toimivaa sosiaaliturvaa palaamme takaisin kansalaisuutta rapauttavien kunnanhoidokkien aikakauteen, jossa köyhyys on pysyvää ja nousu tasaveroiseksi yhteiskunnan jäseneksi mahdotonta.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sitä saa mitä tilaa – perussuomalaisten puheet työväenpuolueesta voidaan haudata

Kun Timo Soini painoi sunnuntaiaamuna tietokoneensa ”entteriä”, Suomen poliittinen elämä mullistui kertaheitolla. ”Plokissaan” hän ilmoitti vetäytyvänsä perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävästä kymmenen kaksivuotiskauden jälkeen.

Saavutus on historiallinen varsinkin, kun puolueen kannatus on Soinin ansiosta noussut muutamasta prosenttiyksiköstä viime eduskuntavaalien vaalien lähes 20 prosenttiin. Timo Soinin johdolla perussuomalaiset onnistui surffaamaan eurooppalaisen populismin aallon harjalla säilyttäen kuitenkin salonkikelpoisuuden, kun hallituspaikkoja alettiin jakaa vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen.

Mainen kunnia hupenee vallankahvassa nopeasti. Perussuomalaiset mittautti vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeisenä kesänä Ylen gallupissa 23 prosentin kannatuksen. Nyt SOS-hallituksen puolivälitarkastelun lähestyessä puolueen kannatus on enää 8,4 prosenttia. Niin puolueen räjähtävä kasvu kuin kannatuksen jäätävä sulaminen ovat Suomen poliittisen historian näkökulmasta ainutlaatuisia.

Tuntuu kuin iso jytky olisi valahtanut pahasti omaan housuun.

Kansan mies Timo Soini on luonut perussuomalaiset lähes tyhjästä SMP:n konkurssipesän raunioille. Hän kiersi pappamopolla pitkin kansankuppiloita itseään säästämättä ja oppi puhuttelemaan tavallisia suomalaisia, etenkin miehiä. Hänen maisterisjätkä-karismansa keräsi 2000-luvun puolivälistä alkaen myös median huomion. Lähes kaikki söivät innolla tämän kansanmiehen kädestä, jolle EU on aina ollut ongelma ja poliittinen eliitti rötösherrojen jälkeläisiä.

Kummankin kärkiehdokkaan politiikka vie puoluetta niin paljon oikealle, että puheet työväenpuolueesta voidaan haudata.

Vasta hallitusvastuu on himmentänyt Soinin sädekehää. Silti niin monet jäävät kaipaamaan liukaskielistä hämmentäjää, jonka ”soinismit” osuvat edelleen maaliin hämmästyttävällä tarkkuudella.

Timo Soinin vetäytymisen jälkeen puheenjohtajapeli käynnistyi perussuomalaisissa välittömästi.

Puolueen eliitti näyttää jo tässä vaiheessa asettuvan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon taakse. Terhon voittokulun voi ainoastaan estää ”yhden asian mies”, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Kumpi tahansa kärkiehdokkaista tulee valittua, perussuomalaiset ei ole enää entisensä. Puheet työväenpuolueesta ja SMP:n perinnöstä voidaan kerralla haudata.

Ehdokkaista Terho osoittautuu pienellä pintaraapaisulla kovaotteiseksi hallituksen leikkausten puolustajaksi, joka haluaa heikentää työntekijän irtisanomissuojaa, nostaa alempia arvonlisäveroluokkia ja poistaa kehitysavun kokonaan. Jussi Halla-Ahon sosiaalipolitiikasta on hyvin vaikea saada selvää. Hän keskittää kaiken voimansa islamin demonisointiin, maahanmuuttokriittisen puheeseen sekä EU-vastaisuuteen.

Kesäkuun puoluekokous on perussuomalaisen puolueen uusi alku. Kummankin kärkiehdokkaan politiikka vie puoluetta niin paljon oikealle, että puheet työväenpuolueesta voidaan haudata. Ja koska keskustakin on lipunut reippaasti oikealle, on poliittisessa keskustassa tilaa. Sitä kenttää ei SDP:n kannata jättää yksin vihreille.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Kenestä SDP:n presidenttiehdokas?

Sosialidemokraatit ajautuivat helmikuussa presidentinvaalien osalta lähtöruutuun, kun ilmoitusta vaille valmis ehdokas, kansanedustaja Jutta Urpilainen päätti jättää vaalit väliin. Paine uskottavan ehdokkaan löytämiseksi on kevään mittaan suuri – ellei sellainen ole jo puoluejohdon tiedossa.

SDP:n ykköstavoite on lähteä presidentinvaaleihin omalla ehdokkaallaan. Ja sellaisella, jolla olisi aito mahdollisuus edetä vaalin toiselle kierrokselle. Voittaja on yleisen käsityksen mukaan jo tiedossa, jos hän vahvistaa ehdokkuutensa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nauttii suurta suosiota ja luottamusta yli puoluerajojen. Luottamusta Niinistöön löytyy myös sosialidemokraattien keskuudesta niin laajalti, että häntä on jo pariin otteeseen ehdotettu myös demareiden ehdokkaaksi.

Jos näin kävisi, toteutustapoja olisi kolme.

Puoluevaltuusto voisi päättää asettua suoraan Niinistön taakse ja luopua oman ehdokkaan asettamisesta, mutta se olisi puoluedemokratian kannalta laimea vaihtoehto, joka ei oikein istu gallup-kärjessä olevalle puolueelle.

Toinen vaihtoehto olisi, että Niinistöä ehdottaisi SDP:n ehdokkaaksi vaaditut 250 jäsentä tai kymmenen puolueosastoa niin, että kilpaileva ehdokas olisi SDP:n oma. Seuraisi puolueen sääntöjen mukainen jäsenäänestys siitä, kenet valitaan.

Kolmas, suuren yleisön ja median näkökulmasta kiinnostavin vaihtoehto edellyttäisi puoluevaltuustolta hyväksyttyä ehdotusta täysin avoimesta vaalista.

Sellaisesta, joka järjestettiin edellisen kerran, kun Martti Ahtisaari löi Kalevi Sorsan ja nousi SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Kuka vain äänestysikäinen suomalainen voisi rekisteröityä kannattajaksi ja vaikuttaa siihen kenestä tulee SDP:n presidenttiehdokas. Kiinnostavia ulkopuolisia ehdokkaita luultavasti löytyisi muitakin kuin istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

SDP:n ykköstavoite on lähteä presidentinvaaleihin omalla ehdokkaallaan.

Pekka Haaviston vuoden 2012 kampanjan myötä presidentivaalit muuttivat pysyvästi luonnettaan. Sosiaalisessa mediassa syntynyt kansanliike antoi tilaa ja menestymisen mahdollisuuden myös yllättävälle pienpuolueen ehdokkaalle. Avoin vaali voisi tässä mielessä olla SDP:lle aito vaihtoehto, jos vahvaa omaa ehdokasta ei löydy.

Mikäli vaali SDP:n presidenttiehdokkuudesta avataan koko kansalle, asia tulisi luultavasti ajankohtaiseksi pian kevään puoluevaltuuston kokouksen jälkeen. Tosin ennen presidenttiehdokkuudesta tai vaalijärjestyksestä päättämistä keskitytään voittamaan kuntavaalit, kuten puheenjohtaja Antti Rinne on aivan oikein muistuttanut.

Demokraatti