Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Ripaus sirkuksen taikaa, lämmintä huumoria ja piirtoheittimiä

Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että vaikka Mira Ravaldin ja Luis Sartori do Valen uutta nykysirkusteosta Piste, piste, piste markkinoidaan lasten ja nuoren yleisön esityksenä, se on aivan yhtä lailla – kuten parhaimmat lapsille suunnatut teokset aina – aikuisten esitys.

Annikki Alku

Demokraatti

Toki esitys perustuu kirjailija-kuvittaja Mario Valen lastenkirjaan Três Pontinhos (Kolme pientä pistettä), mutta teoksen vastaanottamiseksi sillä ei oikeastaan ole sen enempää merkitystä.

Jo edellisessä teoksessaan Portmanteau (2018) Ravaldi ja do Vale käyttivät lumoavan kekseliäästi vanhoja piirtoheittimiä luomaan esityksen visuaalista ilmettä. Nyt he ovat vieneet ajatusta eteenpäin. Sen lisäksi, että piirtoheittimillä luodaan miljöötä ja tunnelmaa, ne myös vievät tapahtumia eteenpäin ja muuttuvat välillä jopa esiintyviksi eläimiksi.

Kulttuurikeskus Caisa
Konsepti ja esitys Mira Ravald ja Luis Sartori do Vale
Valot Jere Mönkkönen
Musiikki ja ääni Petteri Rajanti
Tuotanto WHS

Sanaton Piste, piste, piste on leikillinen ja tunnelmallinen kasvu- ja muutostarina, jonka lempeä huumori on valloittavaa. Kuu muuttuu jongleerauspalloksi, josta tulee siemen, joka kasvaa viivaksi, josta tulee keppi, josta kasvaa nuottiviivasto, jonka nuotista tulee pallo, josta… melkein loputtomiin.

Muutokset ovat pieniä, kekseliäitä ja hauskoja. Kuin vaivihkaa ne yhdistyvät Ravaldin akrobatiaan ja tanssiin sekä do Valen jongleeraukseen. Kummankaan taitoja ei mitenkään alleviivata, vaan ne ovat osa kokonaisuutta. Esitys elää ja hengittää kevyesti ja pingottamatta.

Vaikka näyttämökuvan valkoisuus on ennen kaikkea tarpeellista piirtoheittimien luomien valokuvioiden vuoksi, antaa se esitykselle myös eräänlaisen aineettomuuden tunnun.

Petteri Rajantin äänimaailma ja Jere Mönkkösen valot ovat niin olennainen osa kokonaisuutta, ettei niihin tule edes kiinnittäneeksi erikseen huomiota. Ne luovat omalta osaltaan esitykseen satumaisuudella silatun, jännittävän, mutta silti turvallisen tunnelman, joka ei pelota nuorimpiakaan katsojia.

Piste, piste, piste on ihastuttava pieni helmi, josta nauttivat kaikenikäiset katsojat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE