Toki esitys perustuu kirjailija-kuvittaja Mario Valen lastenkirjaan Três Pontinhos (Kolme pientä pistettä), mutta teoksen vastaanottamiseksi sillä ei oikeastaan ole sen enempää merkitystä.

Jo edellisessä teoksessaan Portmanteau (2018) Ravaldi ja do Vale käyttivät lumoavan kekseliäästi vanhoja piirtoheittimiä luomaan esityksen visuaalista ilmettä. Nyt he ovat vieneet ajatusta eteenpäin. Sen lisäksi, että piirtoheittimillä luodaan miljöötä ja tunnelmaa, ne myös vievät tapahtumia eteenpäin ja muuttuvat välillä jopa esiintyviksi eläimiksi.

Muutokset ovat pieniä, kekseliäitä ja hauskoja. Kuin vaivihkaa ne yhdistyvät Ravaldin akrobatiaan ja tanssiin sekä do Valen jongleeraukseen. Kummankaan taitoja ei mitenkään alleviivata, vaan ne ovat osa kokonaisuutta. Esitys elää ja hengittää kevyesti ja pingottamatta.

Vaikka näyttämökuvan valkoisuus on ennen kaikkea tarpeellista piirtoheittimien luomien valokuvioiden vuoksi, antaa se esitykselle myös eräänlaisen aineettomuuden tunnun.

Petteri Rajantin äänimaailma ja Jere Mönkkösen valot ovat niin olennainen osa kokonaisuutta, ettei niihin tule edes kiinnittäneeksi erikseen huomiota. Ne luovat omalta osaltaan esitykseen satumaisuudella silatun, jännittävän, mutta silti turvallisen tunnelman, joka ei pelota nuorimpiakaan katsojia.

Piste, piste, piste on ihastuttava pieni helmi, josta nauttivat kaikenikäiset katsojat.