Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rippikoulukin menossa uusiksi – nuoret mukaan suunnitteluun

Nuoret pääsevät suunnittelemaan rippikoulun sisältöä.

Kirkko haluaa nuoret entistä tiiviimmin mukaan rippikoulujen suunnitteluun ja toteutukseen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous hyväksyi uuden rippikoulusuunnitelman tänään.

Suunnitelma suosittelee, että nuoret osallistuisivat rippikoulujakson aikana ehtoolliselle useampaan kertaan. Suunnitelman mukaan rippikoulun tarkoitus on vahvistaa nuorten uskoa Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä.

Yksinäisyys painaa nuoria

Rippikoulusuunnitelma ohjaa esimerkiksi rippileirien käytännön toteutusta. Suunnitelma on viimeksi uusittu vuonna 2001.

Uuden suunnitelman tavoitteena on puhua juuri niistä asioista, jotka nuoria kiinnostavat. Rippikouluikäisiä askarruttavat muun muassa yksinäisyyteen ja joukkoon kuulumisen kysymykset, sanoo kirkon kasvatus- ja perheasioista vastaava vs. johtaja Jarmo Kokkonen.

– Aikuisia on ehkä yllättänyt, miten paljon nuoret kokevat yksinäisyyttä ja miten kiperää se on.
Rippikoulu on nuorten keskuudessa hyvin suosittu. Viime vuonna yli 85 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä kävi rippikoulun.

Rippikoulut pidetään uuden suunnitelman mukaisesti viimeistään lokakuusta 2018 alkaen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE