Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisiylijohtaja: Tukholman iskussa ei Suomeen viittaavia seikkoja

Vasemmalta, Suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja sisäministeri Paula Risikko (kok.) pitävät tiedotustilaisuutta liittyen Tukholman epäiltyyn terrori-iskuun Suojelupoliisin tiloissa Helsingissä perjantaina 7. huhtikuuta 2017. Kuorma-auto ajoi tänään väkijoukkoon Tukholman ydinkeskustassa. Tukholman poliisi on kertonut kolmen ihmisen kuolleen ja kahdeksan loukkaantuneen.

Poliisin mukaan Tukholman kuorma-autoiskuun liittyen ei ole edelleenkään tiedossa mitään seikkaa, mikä viittaisi Suomeen. Sen kaltaiseen iskuun on kuitenkin varauduttu myös Suomessa. Suomen poliisilla on esimerkiksi valmius pysäyttää rekka tai kuorma-auto.

– Ongelman muodostaa se, onko juuri sillä hetkellä tietoa, jotta osataan varautua tämäntyyppisen iskun pysäyttämiseen, sanoi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sisäministeriön, poliisin ja Suojelupoliisin tiedotustilaisuudessa perjantaina illalla.

Suomi on selvittänyt, että tällä hetkellä Suomessa ei ole rekka- tai kuorma-autoja varastettuna.
Kaikille Suomen poliisilaitoksille lähetettiin perjantaina kehotus lisätä näkyvyyttä ja partiointia paikoissa, joissa on ihmisiä. Valtakunnallista valmiutta ei kuitenkaan lisätty.

– Ylitöitä ei poliisissa tämän tapauksen vuoksi tehdä vaan kohdennetaan resurssit niihin kohteisiin, missä uhka voi mahdollisesti nousta, Kolehmainen sanoo.

Suomen turvallisuustilanne ei ole muuttunut, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa. Poliisi pyrkii kuitenkin ottamaan huomioon, että Tukholman isku voi motivoida muita tekijöitä.

Poliisin mukaan Helsingissä näkyvää valvontaa lisättiin esimerkiksi asema-alueella. Myös Rajavartiolaitos tehosti valvontaa Helsingin satamissa ja lentokentällä Tukholman tapahtumien takia.

Sisäministeriön mukaan Suomen viranomaiset muutoinkin seuraavat Tukholman tilannetta ja keräävät tietoa tapahtumista. Poliisi ylläpitää Suomessa jatkuvaa perusvalmiutta.

– Poliisin valmiutta nostetaan nopeasti, mikäli saatavat tiedot tapahtumista sitä edellyttävät, ministeriöstä kerrottiin.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että jo Nizzan tapahtumien jälkeen on muutettu varautumista massatapahtumissa. Nizzassa kymmeniä ihmisiä kuoli, kun rekka ajoi väkijoukkoon.

– Suoraan kadulle tavallisella kuorma-autolla ajamista on kuitenkin vaikeaa ennakoida.

Supo: Terrorismin uhka-arvio ennallaan.

Suojelupoliisin mukaan terrorismin uhka-arvio on Suomessa toistaiseksi ennallaan. Voimassaolevan uhka-arvion mukaan yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on kohonnut myös Suomessa.

Suojelupoliisin mukaan Suomi ei kuitenkaan ole minkään terroristijärjestön ensisijainen, erikseen nimetty kohdemaa. Kohonnut uhka koskee erityisesti niin sanottuja yksinäisiä susia.

Supo ei ole nostanut loppuvuonna 2015 antamaansa terrorismin uhka-arviota.

– Uhka-arvion tavoitteena on olla ennakoiva. Mikäli nostaisimme uhka-arviota Tukholman takia, se olisi jälkijättöistä. Jo vuonna 2015 on arvioitu, että Tukholman kaltainen isku voisi olla Suomessa mahdollinen, sanoo Suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen.

Uutista päivitetty kello 22.02.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE