Urheilukolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Riskialtis pugilistiammatti

Välähtävä, summittainen swingi heilahtaa nyrkkineliössä, missä hartsin tuoksu on jo taakse jäänyttä elämää. Sillä heijarilla saattaa olla tuhoisa vaikutus. Osuessaan vastustaja kenties tipahtaa kanveesiin tyrmättynä. Kukaties terveydelle koituu vakavia seurauksia. Ura voi kokea päätöksensä maailman huipultakin hetkessä. Vieläkin vakavampaakin voi sattua. Silloin rahatukoilla ei enää ole mitään merkitystä. Paitsi perillisille.

Tällaisia vaaroja piilee lajissa, josta englantilaiset käyttävät nimeä itsepuolustuksen jalo taito. ”The noble art of the self-defence”.

Nyrkkeily on yksi niitä urheilulajeja, joissa voittoon pyritään vastustajan vahingoittamisella. Ei tietenkään urheiluaatteen perimmäistä sisältöä. Onhan niitä kyllä muitakin terveydelle vaarallisia riskilajeja maailmassa.

Kuten esimerkiksi potkunyrkkeily, formulat, syöksylasku.

***

Suomessa ammattinyrkkeily on ”verta janoavan” katsojan suosiossa. Aivan kuten härkätaistelut muualla maailmassa. Myös lajin promoottereita eli tilaisuuksien järjestäjiä riittää. 1930­-luvulla promoottori oli Suomessa lajin ainoa yrittäjä.

Euroopan mestari Elis Askin talli tähti oli toinen Euroopan mestari Olli Mäki. Vuonna 1962 käytiin olympiastadionillamme MM-­ottelu Mäen ja Yhdysvaltojen Davey Mooren kesken. Tittelitaisto päättyi Ollin tyrmäystappioon toisessa erässä.

Mäki siirtyi ammattilaiseksi sen jälkeen, kun Suomen Olympiakomitea oli vuonna 1960 estänyt tämän TUL:ään kuuluneen mestarinyrkkeilijän pääsyn Rooman olympialaisiin edustamaan Suomea. Syystä että Olli kuului vain TUL:ään.

Tästä tempusta Suomen urheilun porvarijohtajat saivat ankarat moitteet, myllykirjeen. Tasavallan presidentti Kekkosen protesti oli myös se, että hän ryhtyi TUL:n kunniajäseneksi TUL:n puheenjohtajan tarjouksesta.

***

Pekka Kokkonen oli viime vuodet niin eläkeläispuutarhuri, Hakaniemen torin kukkakauppias ja Suomen Ammattinyrkkeilyliiton puheenjohtaja. Hän menehtyi pari viikkoa sitten aivoinfarktiin.

Vaikka Pekka olikin kehässä armoton tyrmääjä, niin kehän ulkopuolella hän oli aina lempeä, hymyilevä ja kaikille ystävällinen herrasmies. Hän oli Helsingin Työväen Nyrkkeilijöiden kasvatti, valoisa ja kaikkien rakastama valloittava persoona.

Nykyään Olli Mäen poika Pekka Mäki on johdatellut suomalaisia pugilisteja maailman rankingeissa korkeammille sijoille kuin kukaan edeltäjistään. Pekan P3­Boxing­tallin tuotteita ovat muun muassa Euroopan mestari Amin Asikainen ja Euroopan mestari, kosovolainen maahanmuuttaja Edis Tatli.

Sarjojen sarjassa otteleva Robert Helenius kulkee Sauerland­-tallin kokemusten jälkeen isänsä ohjauksessa.

Pekka Mäen uurastavan työn innoittamana on maahamme syntynyt useampia promoottoriyrittäjiä. Ammattinyrkkeilyiltoja nähdäänkin nykyisin usein Helsingin ulkopuolellakin.

***

Maailmalla on useita ammattinyrkkeilyliittoja toinen toistaan komeampine sarjojen mestarivöineen. Promoottorit valitsevat kuka kohtaa kenetkin. Rahalla on painoa.

Lajin olemukseen kuuluu myös ennakkouho. Läppä lentää. Oma kehu tuoksuu. Vastustajaa pilkataan. Myös pehmoherrasmies Robbe Helenius on tässä hänelle täysin vieraassa roolissa.

Ensi viikolla Espoossa (19.3.) ja 2.4. Helsingissä ovat ammattilaisillat. Tasokkaat sitä paitsi. Eva Wahlström ja Edis Tatli Espoossa ja Robert Helenius Helsingissä ottelevat titteleistä.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Mira Potkosen olympiamitalijuhlat Nokialla

LKS 20160825 Suomen ainoan mitalin, pronssin, Rion olympialaisista saavuttanut nyrkkeilijä Mira Potkonen kotikaupunkinsa Nokian järjestämissä olympiamitalijuhlissa 25. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

LKS 20160825 Suomen ainoan mitalin, pronssin, Rion olympialaisista saavuttanut nyrkkeilijä Mira Potkonen kotikaupunkinsa Nokian järjestämissä olympiamitalijuhlissa 25. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Pelkkä raha ei ratkaise urheilun menestystä – SDP:n Paatero ja Skinnari iskevät vastapallon Tapio Korjukselle

SDP:n kansanedustajat Sirpa Paatero ja Ville Skinnari eivät usko Tapio Korjuksen ehdotukseen, että rahoituksen roima lisääminen ratkaisee suomalaisen urheilun ongelmia. Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjus lupasi (IL 25.8.) Suomelle heti 5-10 mitalia, jos huippu-urheilun rahat tuplattaisiin, tai nostettaisiin jopa 100 miljoonaan euroon. 

– Toivottavasti tämä ei edusta valtion liikuntaneuvoston linjaa, sillä ainakin yleisesti puheissa tavoitteena on ollut saada mahdollisimman laaja joukko ihmisiä liikunnan pariin satsaamalla rahoitus liikunnan perustan, eli seuratyöhön ja avoimiin liikuntapaikkoihin, kansanedustajat Paatero ja Skinnari toteavat.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän harrastamisen kalleudesta, johon vaikuttaa muun muassa sali- ja tilavuokrien nousu, seurojen paikallisten avustusten pieneneminen, lisenssit, suuremmat vaatimukset varusteista ja leirityksistä.

– Huippu-urheilulle on jaettu Veikkauksen kautta tulevasta 150 miljoonan potista vuosittain 33 miljoonaa euroa ja liikuntapaikkarakentamiseen noin 25 miljoonaa. Jos yhteiskunnan satsaus huippu-urheiluun nousisi 100 miljoonaan, jäisi kaikkien lajiliittojen perustason sekä kunto- ja terveysliikuntaa edistävien toimintojen kesken jaettavaksi 25 miljoonaa euroa. Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee toki rahaa, mutta enemmän kyse on rahojen oikeasta kohdistamisesta.

Rahat siihen, mitä urheilija tarvitsee.

Urheilija tarvitsee rahoitusta erityisesti oman valmentajan ja tukiorganisaation toimintamahdollisuuksiin. Siksi koko järjestelmää pitää sd-kaksikon mielestä uskaltaa muuttaa.

– Se ei auta, että lyödään lisää rahaa systeemiin, jonka tulokset on nyt nähty.

Kansanedustajat viittaavat tällä huippu-urheilun työryhmän aikaansaamiin tuloksiin.

Pelkkiä uusia projekteja ja hallinnon työpaikkoja perustamalla suomalainen urheilu näivettyy entisestään.

Kansanedustajat näkevät urheilun rakenteissa aivan samoja ongelmia kuin muuallakin suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Talo rakennetaan aina hallinto edellä – aivan kuten sote-uudistuksessakin ollaan tekemässä. Potilas on tässä tapauksessa se yksinäinen urheilija, jonka selviytymisen ja menestyksen ratkaisee lähipiirin sitoutuminen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Riosta ainoan mitalin tuonut Mira Potkonen, Paatero ja Skinnari muistuttavat yhteisessä kannanotossaan.

LKS 20160825 Suomen ainoan mitalin, pronssin, Rion olympialaisista saavuttanut nyrkkeilijä Mira Potkonen kotikaupunkinsa Nokian järjestämissä olympiamitalijuhlissa 25. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN Mira Potkosen olympiamitalijuhlat Nokialla

LKS 20160825 Suomen ainoan mitalin, pronssin, Rion olympialaisista saavuttanut nyrkkeilijä Mira Potkonen kotikaupunkinsa Nokian järjestämissä olympiamitalijuhlissa 25. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Kolumni

Haudattu talentti

Nimimerkki seuraa ammatikseen urheilua.

Nimimerkki seuraa ammatikseen urheilua.

Kisaturisteja vai huippu-urheilijoita?

Jonkin ison kehitysmaan kisakylän pressihuoneen kulmapöytä neljän vuoden välein.

”En tajua mikä oli pielessä. Aamulla tuntui, että ennätys tulee, mutta tahmeaa oli. Ehei vuosien työ hukkaan mennyt. Sain arvokasta kokemusta ja täällä on ollut kiva joukkuehenki.”

Kesäolympialaisissa leikkautuivat samaan pisteeseen – taas – ylitoiveikkuus, alisuorittaminen ja apatia. Kyyti Rion helteessä oli kokonaisuutena hyytävää, kuin harjateräs Antarktiksella. Ison joukon tavoitteeksi a priori ei asettunut maailman, vaan oma paras.

Ison yleisön mielenmaasto on toki omaa hassua matalikkoaan. Tiedostetaan kyllä mahdollisuuksiemme herttainen rajallisuus. Ehkä tajutaan, että jos ammattiurheilun edellytykset ovat kilpailijamaissa kuin Jupiter, me olemme harvoin tuikahtava asteroidi (vrt. steroidi). Muistetaan, että muualla dopingvalvonta on Putous-parodiaa ja tunnustetaan, että elintaso-Suomesta ei tule pelintaso-Suomea, koska hyvinvoinnit. Pädit tai podium. Paaponnan lomaan annostellaan nokare kyynisyyttä ja loraus halvanhelppoa ivaa. Tuomitaan tai ollaan ymmärtävinään – ylhäältä – vaikka tajutaan urheilun arjesta vain asioiden nimiä ja muotoja.

Keitos hapanimeltyy, kun kaiken edellisen alle valetaan puolisalaisia odotuksia. ”Josko Kristus-patsaan liepeillä sittenkin ihmeitä?” Media kampeaa kahta vipua: luo odotuksia ”mustille hevosille”, vaikka Kyra Kyrklund ja Matador puuttuvat maneesilta. Toisaalta myydään lehtiä ja mainoksia surkeudella. Joku kollega korosti urheilijoiden elämän rankkuutta hoitaen näiden sieluja kolumneissaan, kun taas ravakalla vastatuulella Rion jätevesissä purjehtineet skribentit penäsivät vain tulosvastuuta.

***

Voiko rahoille sitten vaatia vastinetta? Onko siellä lajipuristeja vai kisaturisteja? Olympiaurheilija antaa lajille aina kaikkensa. Kieltäymystä, kipua, puolihullua tavoitteellisuutta, psykofyysistä painetta ja nuoren elämän ehtojen kuormaamista yhteen hauraaseen munakoriin. Yksikään heistä ei ole vätys tai pelle. Mutta onko yleisöllä oikeus vaatia ja sättiä, koska veroista ne urheilijapalkat ja reissut kuitataan. Totta kai on! Demokratiassa Pasi Muhokselta saa katkeroitua, jos pikajuoksijat eivät vaskoolaa kultaa. Eri asia taas on, kuinka merkitsevää se on.

Vaatiminen on relevanttia vain heiltä, joilla on oikeus reagoida käytännössä. Jos on oikeasti panos pöydällä, ne voi vetää myös pois. Mitta saa täyttyä, jos mitta ei täyty. On tietysti urheilija itse valmennuksineen. Sitten ovat läheiset, joille urheilijalla on elämäntavastaan tilivelvoite. Kolmas klusteri on valtio, lajijohto ja sponsorit, jotka maksavat. Edes medialla ei ole veto-oikeutta.

Demokratiassa Pasi Muhokselta saa katkeroitua, jos pikajuoksijat eivät vaskoolaa kultaa. Eri asia taas on, kuinka merkitsevää se on.

***

”Nyt sataa sontaa niskaan!”, sanoi karsiutunut rintauimari Mattson. Uhriutuvat ja etukäteiset kritiikin vesittämisyritykset ovat kiusallisia. Sonnasta puhutaan hetimiten siksi, että sitä ei viitsittäisi niin paljon kaataa, lyötäisi lyötyä. Mutta ei ketään ole kukaan oikeasti murjonut paitsi vastustaja, ja se on hänen hommansa. Sekunnit, metrit ja pisteet ovat äärireiluja. Uimari vieläpä julisti hakevansa Riosta kultaa antaen erityisluvan arvioida sanansa mittaisuutta.

Kansan odotukset ovat toki poskettomia. Maan koko ei paljon povaa ja suurmaiden järjestelmille annetaan etumatkaa. Kansallisista päiväunista ponnistavat toimittajat yhdistävät kiehtovasti pinta-knowhown ja otsikonnälän. Mutta. JOS urheilija tahtoo menestyä, hänen on kestettävä joutava surina. Maailma ei muuksi muutu, mutta urheilija voi aina kasvaa niin, että iso mielipidetunkio ei sanele hyvinvointia. Jos taas maksajien lompsa ei helly, niin silloin hän ei riittänyt. Urheilijana. Ihmisenä varmasti.

***

Mikä nyt eteen? Yleisavain on aina systeemillä. Ehdotus opetusministeriöön: muutetaan mokatun HuMu-työn jälkeen huippu-urheilun prioriteetit tyystin. Lakataan leikkimästä suurvaltaa vain siksi, että olimme sitä vuosisata sitten. Miksemme lataa kaikkea tarkoin valittuihin lajeihin? Nyt väki sirottuu laajalle spektrille.

Pesis päiviltä; tiedät kyllä, miksi. Ja näivetetään salibandy, koska se on talenttirosvo ja liki mikään maa ei pelaa sitä tosissaan. Unohdetaan jopa lätkä, joka hotkii rahaa, on asenteiltaan arkaaista ja lilliputti maailmalla. Uhrataan MM-huumat, jotta Mertsi voi huutaa yu:lle ja futikselle. Silputaan myös pikkuoksia, jotka yhdessä vievät liikaa. Minilajit eläköön ylpeinä, mutta ei tueta, eikä odoteta.

Norja ja Itävalta elävät lumilajeista ja Balkan huohottaa palloilua. Pikku Uruguayssa ja Belgiassa on vain futis, mutta huipulla. Kaukasia pumppaa painoja, Korea potkii ja ampuu. Kanada pitäköön hokinsa. Tykitetään mekin harvoilla, mutta tuhdeilla tykeillä eli pannaan paukut isoihin ja urbaaneihin lajeihin: futis, koris, lenttis, yu, mäkihyppy, ah, alppi, uinti, tennis ja pingis. Suodatetaan pikkulajien episraivo ja aletaan pärjätä.

Jos taas tahdomme, että ylätasonkin sportin ydinarvot uivat syvemmällä, iloitaan vain kilvasta. Sitä en sano, kumpi tulee valita, mutta sen tiedän, että molempia ei voi saada.

Nimimerkki seuraa ammatikseen urheilua. Haudattu talentti

Nimimerkki seuraa ammatikseen urheilua.

Kolumni

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

“Mä en kauheasti ymmärrä, mitä Kojonkoski puhuu” – Harkimo: Koko urheilukenttä tarvitsee rakennemuutoksia

Rion kesäolympialaisten suomalaisen katastrofin karun totuuden paljastuttua lopullisesti sunnuntai-iltana kansanedustaja ja urheiluvaikuttaja Harry “Hjallis” Harkimo (kok.) reagoi sähäkästi Twitterissä:

“Herrajumala en ymmärrä mitään mistä Kojonkoski puhuu mahtaako itekkään tietää.Kyllä on niin paljon selittelyn makua.”

Demokraatti palasi Harkimon kanssa Rion suomalaismenestykseen (= sen puuttumiseen) tiistaina Turun kauppatorilla, minne kokoomuksen kansanedustajat jalkautuivat iltapäivän yleisötapahtumaan.

Hjallis ei ottanut mitään takaisin pari yötä nukuttuaan.

– Olen tosi pettynyt siihen tulokseen, mikä meillä oli, Harkimo sanoi.

– Siellä oli monet, jotka olivat alisuorittajia. Olin odottanut heiltä mitalia.

“Kyllä meidän pitää saada isot muutokset aikaan.”

Myrskyn silmässä on Rion joukkueen johtaja, Suomen olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski.

Mitä mieltä olet hänen ensikommenteistaan?

– No mä en kauheasti ymmärrä, mitä se puhuu. Mitä se käytännössä tarkoittaa, mitä hän puhuu, Harkimo ihmetteli.

Harkimo sanoo Suomen urheilun tarvitsevan rakennemuutoksia “niin kuin kaikki muutkin asiat tässä yhteiskunnassa”.

– Ei se ole pelkästään Kojonkosken asia, vaan koko urheilukenttä tarvitsee rakennemuutoksia ja uusia ideoita.

– Kyllä meidän pitää saada isot muutokset siellä aikaan, Harkimo painotti tänään Turussa.

Yksi pronssi tuli. Ei sen enempää. Mitä itse odotit?

– Kyllä mä kolmea-neljää mitalia odotin.

Tämä oli todella pettymys?

– Oli todella.

– Olin ihan varma, että purjehtijat saavat yhden tai kaksi mitalia. Uskoin, että jostain muualtakin tulee vielä.

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Tilinteon aika: Suomi on urheilevan maailman matonen

Apeat ovat mielet Rion olympiakisojen jälkeen. Suomi ei koskaan aikaisemmin ole tarponut olympiakisoja näin huonolla menestyksellä. Olimme koko Pohjolankin heikoin.

Mikä meni pieleen? On tehtävä analyysi paremman tulevaisuuden vuoksi. On oltava nöyriä ja haettava muilta oppia ja ojennusta.

Tiedämme, että niin OKn puheenjohtaja Risto Nieminen kuin huippu-urheilumme johtaja Mika Kojonkoski ovat läpikotaisin urheiluihmisiä. Heidän on asemiensakin perusteella ensisijaisesti kannettava vastuu olympiaurheilustamme. Liike-elämässä päästään tulokseen asettamalla tavoitteet. Urheilussa Suomella ei ollut nyt poikkeuksellisesti asetettuja tavoitteita. Kojonkoskelle riitti, että kisakylässä oli kiva fiilis.

Suomen olympiaurheilun johtaminen on asetettava suurennuslasin alle muistakin syistä. Stefan Wallinin (r.) perustama ja valtion rahoittama HuMu eli huippu-urheilun muutostyöryhmä oli limbo. Sen aloittaessa urheilumme jaksoi paremmin kuin nyt.

Se käytti rahaa miljoonittain ja tulos oli pakkasen puolella. Valtiohan perii nyt OK:lta rahoja takaisin. Tämäkin puoli on puitava julkisuudessa kohtuuttomia sisäpiirin synttärilahjoja myöten. On aivan selvää näiden näkymien perusteella se johtopäätös, että muutoksen Olympiakomitean toiminnassa tulee tapahtua tulevaisuuteen ilman uutta muutostyöryhmääkin.

Onko suomalainen valmennus maailman huipputasoa?

Vaikka olympiakisojen motto onkin ”tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto”, niin käytäntö on tasan tarkkaan se, että olympiavoitto on se tärkein tavoite.

Valmistautumisvirheitämme pohdittaessa tulevat ajatuksiin ovatko meillä oikeat kyvyt oikeissa lajeissa? Toimiiko meillä kykyjenetsintä? Ovatko valmentajamme riittävän oppineita? Onko heitä riittävästi?

Arvostetaanko meillä huippu-urheilua? Riittääkö nykyinen vaatimaton koululiikunta iskostamaan liikunnan sanomaa kansalaisille? Onko suomalainen valmennus maailman huipputasoa? Onko huippu-urheilijaksi pyrkiminen riittävän houkutteleva nuorisollemme?

Asennoituuko urheilija askeettiseen elämän muutokseen? Takaako urheilu ammattina elinikäisen toimeentulon? Otammeko oppia menneiden polvien niistä menetelmistä, mitkä ovat johdattaneet Suomen aikanaan kunnian kukkuloille? Onko keskinäinen kateus voitettavissa?

Paljon kysymyksiä.

Eikä tässä kaikki.

Rahan puutetta ei voi syyttää. Kultamitalijuoksija Pekka Vasalakin kysyi, miksi urheilijat käyvät kalliilla ulkomaan kaukoleireillä kun tulokset eivät kuitenkaan parane.

Kun noihin kysymyksiin löydämme vastaukset, niin tulevaisuuskin selviää siinä samalla.

Urheilua pitää johtaa myös kentällä eikä vain kansliasta käsin.

Jo pitkään eläkkeellä ollut tv-urheilutoimittaja Juha Jokinen soitteli ja ehdotti, että nyt olisi saatava Mika Kojonkoski keskustelemaan televisioon maineikkaan ja tuloksellisen urheilujohtaja Jukka Uunilan (93 v.) kanssa. Innostuin ja kysyin Uunilalta lähtisikö hän tähän. Tiesin kyllä vastauksen, ettei hän lähde.

Juttelin myös OK:n ex-puheenjohtaja Roger Talermon kanssa. Hän arveli, etteivät nykyiset olympiajohtajamme ole tarpeeksi läheisissä yhteyksissä suoraan urheilijoiden kanssa. Urheilua pitää johtaa myös kentällä eikä vain kansliasta käsin.

Rion kesäkisoihin Suomi lähetti 54 urheilijaa, jotka osallistuivat 14 lajiin. Vain jo 35-vuotias kuntonyrkkeilyllä lajin aloittanut Mira Potkonen iski yllättäen toiveet tosiksi. Potkonen toi Suomelle sen ainoan pronssimitalin.

Vain muutamalle muullekin kehut. Yleisurheilijoista Kristiina Mäkelä (12,), David Söderberg (8.) sekä Antti Ruuskanen (6.) kisasivat finaaleissa. Purjehduksen tuulet selvitti kunnialla Tuula Tenkanen (5.). Jenna Laukkanenkin oli uinnissa parhaanamme vasta 14:s.

Järki ei voita vaan raha.

Rion kisat herätti muitakin ajatuksia. Onko ylipäätään mielekästä rakentaa joka neljäs vuosi toinen toistaan hienompia ja tosi kalliita suorituspaikkoja, joiden myöhempi käyttö jää varsin vajavaiseksi? Eikö voitaisi keskittää olympiaurheilu vain muutamalle jo valmiille paikkakunnalle?

Kun olympiakisat ovat nykyään suuri bisnes, niin raha ratkaisee. Siis järki ei voita vaan raha. Rio oli myös rampakisojen näyttämö. Doping oli tällä kertaa se este, mikä ei saanut koko olympiaperhettä koolle.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheilukolumni

Yleisurheilun EM-kilpailut

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

Ruuskanen olympiafinaaliin, Pitkämäki ja Mannio putosivat

Suomalainen keihäänheitto sai miesten olympiakarsinnassa Rio de Janeirossa siipeensä.
Suomalaiskolmikosta vain tämän vuoden EM-kolmonen Antti Ruuskanen selviytyi Rion olympiastadionilla karsinnasta finaaliin heitettyään avausheitollaan 82,20. Se riitti karsinnassa 11. sijaan.

 Tero Pitkämäki sai A-ryhmässä kolmannelle heitolleen mittaa 79,56, oli 21:s ja karsiutui.
B-ryhmässä Ruuskasen tavoin heittänyt Ari Mannio repäisi parhaallaan 77,73 ja jäi karsinnassa 27:nneksi.

Karsinnan pisimmän kaaren 88,68 kiskaisi B-ryhmässä heittänyt Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcott, joka voitti neljä vuotta sitten Lontoossa olympiakultaa.

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin. Yleisurheilun EM-kilpailut

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta