Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Riskialueita jää ilmaisen punkkirokotuksen ulkopuolelle – “Erikoista, ettei Kotkan saaristo ole listalla”

SDP:n kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero on huolissaan, ettei uuteen rokotusasetukseen sisälly ilmaista puutiaisaivotulehdusrokotetta Kotkan saariston alueella asuville tai pitkään oleskeleville.

– On erikoista, ettei Kotkan saariston alue ole nyt listalla.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen riskikartoituksen mukaan viiden vuoden ilmaantuvuus on alueella 300 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Asetuksen mukaan ilmainen puutiaisaivotulehdusrokotus tarjotaan Ahvenanmaan asukkaiden lisäksi Simossa ja Paraisilla asuville ja näissä kunnissa esimerkiksi yli 4 viikkoa mökkeileville.

Vapaaehtoinen rokote on varsinkin pienituloisille kallis.

Puutiaisaivotulehdustartunnat ovat valtakunnallisesti olleet viime vuosina nousussa. Paateron mielestä trendiin tulisi varautua ennaltaehkäisemällä taudin leviämistä rokotuksin.

– Vapaaehtoinen rokote on varsinkin pienituloisille kallis, lähes 200 euroa. On selvää, etteivät kaikki riskialueilla kykene sitä ottamaan.

Hän muistuttaa, että puutiaisaivotulehdusten hoito on kallista ja joskus sairastuneelle jää pysyviä vaurioita.

– Olisikin yhteiskunnallisesti edullista laajentaa ilmaisten rokotusten saatavuutta.

Paatero vaatii, että lisätalousarvioon varattaisiin rahaa ilmaisten rokotusten laajentamiseen kaikille niille alueille, joissa sairastuvuus on yli 15/100 000 asukasta – kuten THL:kin on esittänyt.

– Aluetta ei tarvitsisi rajata esimerkiksi tiettyyn kuntaan vaan vain sinne missä on korkean sairastuvuuden alueita, Sirpa Paatero esittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE