Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Risto Uimosen uutuuskirja: “SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on voittanut Niinistön luottamuksen”

Risto Uimosen kirjoittama Sauli Niinistö – tasavallan presidentti valottaa toista kauttaan istuvan presidentin suhteita myös sosialidemokraatteihin.

Demokraatti

Demokraatti

Uimonen kirjoittaa, että entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on kuulunut osaamisensa ja kokemuksensa takia henkilöihin, joiden kanssa Niinistö on käynyt luottamuksellisia keskusteluja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vielä senkin jälkeen, kun Tuomioja jäi oppositioon vuonna 2015.

“Miehet tuntevat toisensa eduskunnasta, ja he toimivat ministereinä Paavo Lipposen toisessa hallituksessa. Kun Niinistö aloitti presidenttinä, ulkoministerinä oli Tuomioja, jonka rinnalla Niinistö oli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vielä fuksi.”

Niinistö kirjoitti blogissaan Presidentin kynästä 6.5.2017.

”Olen toiminut hyvässä yhteistyössä Erkki Tuomiojan kanssa hänen ulkoministeriaikanaan ja olemme myös sen jälkeen pitäneet tiivistä keskusteluyhteyttä, jota arvostan. Erimielisinä emme koskaan ole eronneet eikä sellaista ole nytkään ilmassa.”

Uimosen mukaan Tuomiojan lisäksi toinenkin sosiaalidemokraatti, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on voittanut Niinistön luottamuksen. Uimosen mukaan miehet tutustuivat vasta vuonna 2014, kun Rinteestä tuli Jutta Urpilaisen jälkeen SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri.

“Niinistö huomasi nopeasti tp-utvan kokouksissa, että Rinne oli Tuomiojan tavoin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä varsinkin Nato-kannassaan lähempänä häntä kuin pääministeri Stubb ja puolustusministeri Haglund.”

Uimonen kirjoittaa, ettei Niinistöä ole häirinnyt entisenä valtiovarainministerinä se, että Rinteen valtiovarainministerikausi jätti toivomisen varaa.

“Rinteen hallituskaudella alkanut yhteydenpito on jatkunut Sipilän hallituksen aikana, jolloin SDP on ollut oppositiossa.”

Kirjan mukaan Niinistön sympatia sosiaalidemokraatteja kohtaan ulottuu Ruotsiin asti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

“Niinistöä on etäännyttänyt Ruotsin Kokoomuksesta ja muista Ruotsin porvaripuolueista niiden into viedä Ruotsi Natoon Suomen Kokoomuksen tavoin. Sosiaalidemokraatit painavat jarrua.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE