Hän tulee ja sanoo, että hoidetaan meille kaikille ja ennen kaikkea lapsillemme töitä ja toimeentulo. Kun näin käy, meillä on varaa hoitaa lapsien vanhemmat ja  isovanhemmatkin.

Sen lisäksi tai siksi tarjoamme lapsillemme kasvatuksen ja koulutuksen varhaiskasvatuksesta yliopistoihin asti.

Pormestari ei siihen yksin pysty, siksi hän pyytää yhteistyöhön julkisen sektorin lisäksi kolmatta ja etenkin yrityksiä.

Mies on laittanut itsensä kovaan peliin. Niin kovaan, että mahtaako hän itsekään sitä vielä ymmärtää? Tai – sitten ymmärtää.

Miehen viesti on yhteistyö.

Eväät yhteistyölle on ammennettu työelämän ristiriitojen sovittelusta.

Kadehrittava annos rohkeutta ja hermoja – ties mistä.

Tahto – luojan tekosiako sekin?.

Ehkä myös usko ja toivo?

Mies, toveri, kaveri, veijari, johtaja, vaikuttaja – mikä lie on uskoakseni puhutellut vajavaisen kansakoulun pohjalta maistereita, lisensiaatteja, tohtoreita, professoreita ynnä muita.

Mutta, ei yksi mies maailmaa muuta – ei edes Tamperetta.

Rohkeutta, tahtoa, uskoa ja toivoa hän kuitenkin tuo – ehkä hitusen jopa järkeä.

Unohdinko rakkauden?

En unohtanut.