Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Rokottamaton Brasilian presidentti söi pizzansa kadulla New Yorkissa

LEHTIKUVA / AFP Evaristo Sa

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro söi pizzaa kadulla New Yorkissa YK:n yleiskokouksen alla, todennäköisesti koska hänellä ei rokottamattomana ole pääsyä syömään sisätiloihin New Yorkin kaupungin sääntöjen takia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Brasilian turismiministeri Gilson Machado julkaisi Instagramissa sunnuntai-iltana kuvan, jossa Bolsonaro seurueineen syö pizzapaloja ravintolan ulkopuolella.

New Yorkissa astui viime viikolla voimaan rokotepakko, jonka myötä muun muassa ravintoloiden sisätiloihin, kuntosaleihin ja viihdeareenoille päästäkseen on esitettävä todistus vähintään yhdestä koronarokotusannoksesta.

Bolsonaro on kaupungissa osallistumassa YK:n yleiskokoukseen, jossa hän puhuu tiistaina. New Yorkin kaupunki oli halunnut, että YK:n päämajaan pääsevät vain rokotetut delegaatit. Yleiskokouksen puheenjohtaja Abdulla Shahid päätyi kuitenkin lopulta siihen, että rokotusvaatimusta noudatetaan luottamusperiaatteella, eikä keneltäkään kysellä rokotustodistusta.

Bolsonaro on sanonut, että hän on “viimeinen brasilialainen” joka rokotetaan. Brasilia on yksi koronapandemian pahimmin runtelemista maista, ja virusta usein vähätellyttä Bolsonaroa on kritisoitu rajusti pandemian hoidosta. Brasilialaisista 69 prosenttia on saanut vähintään yhden ja 38 prosenttia molemmat rokoteannokset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE