Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Rokotusten tahti on kiihtynyt” – mutta miten pitkään menee 80 prosentin kattavuuteen kolmansissa annoksissa?

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioi, että menee vielä useampi viikko, ennen kuin kolmansissa rokotuksissa päästään 80 prosentin vaiheille.

Marja Luumi

Demokraatti

Hän huomautti STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koronakatsauksessa, että rokotusten tahti on kiihtynyt uudenvuoden jälkeen.

– Aiemmin rokotteita on annettu enimmillään noin 350 000 annosta viikossa, mutta nyt mennään yli puolen miljoonan viikkoannoksen vauhtia. Eli rokotuksia on pystytty nopeuttamaan ainakin kolmanneksella aiempaan verrattuna.

Syyksi hän löytää muun muassa sen, että mukaan on saatu lisää rokottajia, matalan kynnyksen joukkorokotukset vetävät ja työterveyshuolto on otettu mukaan täysimääräisesti mukaan rokottamaan.

– Mutta koska rokotuskattavuuden nostoon kolmansilla rokotuksilla menee aikaa, se on yksi peruste rajoitustoimille ja suosituksille, joilla pyritään vaikuttamaan epidemian kulkuun.

“Ihan hyvä, että THL suosittelee nyt kolmansia rokotuksia kaikille 18 vuotta täyttäneille.”

Ylilääkäri Otto Helve THL:stä huomautti, että melkoinen leegio on jo käytössä rokotuskattavuuden nostamiseksi ja uusia on pohdinnassa. Hän painotti viestinnän roolin tärkeyttä ja rokotuksen saamisen helpottamista.

– Meillä on jo erilaisia keinoja saavuttaa ne ihmiset, jotka eivät ole vielä päässeet ottamaan rokotusta tai tehostannosta. Eri kunnat toteuttavat niitä kunnan asukkaille sopivilla tavoilla.

Viestinnän tärkeyttä – miksi rokotukset ovat tärkeitä – korosti myös johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä.

Hän arvioi, että koulujen alkaminen on helpottanut ainakin teknisen toteutuksen kannalta nuorempien ikäluokkien rokottamista. Hän mainitsi myös pop up -pisteet, joihin ei tarvitse välttämättä varata aikaa.

– Kyllä sekin oli ihan hyvä, että THL suosittelee nyt kolmansia rokotuksia kaikille 18 vuotta täyttäneille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE