Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Romahdusaalto kouluissa: Kuusikymmentä neliömetriä ruokalan sisäkattoa romahti alas Loviisassa

Noin kuusikymmentä neliömetriä ruokalan sisäkattoa on romahtanut Harjurinteen koulussa Loviisassa Uudellamaalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaupungin tilapalvelupäällikkö Antti Kinnusen mukaan romahdus havaittiin viime yönä yhden aikaan, kun katon romahtamisesta notkahtanut vesiputki ilmoitti laskeneesta paineesta.

– Levyrakenteet ja noin 20 kuutiota puhalluseristettä on tullut alas, Kinnunen sanoo.

Kukaan ei loukkaantunut romahduksessa. Neljä vuotta vanha koulu on pantu käyttökieltoon. Kinnunen arvioi ongelman selvittämisen vievän ainakin tämän vuoden.

Kinnusen mukaan koulusta on sisäilmaongelmien vuoksi ollut käytössä ainoastaan ruokasali ja liikuntasali, joten varsinainen opetus järjestetään jo valmiiksi olemassa olevissa väistötiloissa.

Loviisan keskustassa sijaitsevalla koululla on noin 500 oppilasta esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin.

Koulujen sisäkattojen romahduksia tai läheltä piti -tilanteita on lähiviikkoina koettu Uudellamaalla useita. Marraskuun alussa Oulunkylän ala-asteen luokkahuoneen sisäkatto romahti Helsingissä.

Viikkoa myöhemmin Kirkkonummella Veikkolan koulussa luokkahuoneen sisäkaton huomattiin taipuneen pahasti notkolle, ja luokkahuone poistettiin käytöstä.

Loviisan sisäkaton romahtamisesta kertoi myös Loviisan Sanomat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE