Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Romar pettyi pahasti syöksylaskun jälkeen: “Ei vaan ollut pitoa”

Alppihiihtäjä Andreas Romar oli kaukana tyytyväisestä olympiakisojen avauslajinsa miesten alppiyhdistetyn syöksylaskun jälkeen.

Romar on Pyeongchangissa syöksylaskuosuuden jälkeen sijalla 35, 2,70 sekunnin päässä kärjestä. Syöksyn nopein oli Saksan Thomas Dressen 0,07 sekunnilla ennen toiseksi sijoittunutta Norjan Aksel Lund Svindalia ja 0,13 sekuntia ennen kisan kolmosta, Itävallan Matthias Mayeria.

Romar valitteli, ettei saanut laskemiseensa missään vaiheessa vauhdin tuntua.

– Oli niin huonoa laskemista minulta, ettei kuuluisi olla tuollakaan sijalla. Ei vaan ollut pitoa. Oli kai vikaa laskijan ja välineiden yhdistelmässä, Romar harmitteli.

Tuuli tuiversi Jeongseonin rinteillä välillä kovissa puuskissa. Alkupään lähtijöistä Venäjän Pavel Trihitshev ja Yhdysvaltain Ryan Cochran-Siegle laskivat ulos radalta peräjälkeen, ja kilpailun jatko näytti hetken uhatulta.

– Ei tuuli minua haitannut, Romar sanoi.

Hän pääsi syöksyrinteessä tositoimiin vasta nyt, kun syöksylaskun erikoiskilpailu peruttiin toissa päivänä kovan tuulen vuoksi.

– Kysymys on myös laskijoiden turvallisuudesta. Tämä kuuluu tähän lajiin, Romar ymmärsi aikataulumuutoksen.

Alppiyhdistetyn pujottelun on määrä alkaa Pyeongchangissa Suomen aikaa kello 8.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE