Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kasvot peilissä

Rosa Meriläinen, 40: “Nuorena naisena sitä oli jotenkin mitättömyys tai outo lintu”

“Näen peilissä elämäniloisen naisen. Hymyilen aina itselleni, kun katson peiliin. Kun hymyilee, niin keho luulee, että on hauskaa. Se on tosi hyvä viesti itselle. Joka aamu voi antaa itselleen lempeän katseen. Hymyillä itselleen, että tästä se lähtee. Ihana minä ja ihana päivä.

Teen aina aamujumpan keittiössä ja katson itseäni peilaavan ikkunan kautta. Ne ovat samalla sellaisia itsensähyväksymisharjoituksia. Hymyilen itselleni kauniisti. Siinä minä olen. Kyvykäs ja kaunis ihminen.

Ehdin paljon, mutta en pilaa elämääni liialla kiireellä. Vanhemmiten minusta on tullut letkeämpi. Se voi liittyä siihenkin, että olen oppinut katsomaan peiliin eri tavalla. Nuorempana katselin itseäni arvioivasti tai joillakin tietyillä ilmeillä. Kun laitoin pääni tiettyyn asentoon ja otin tietyn ilmeen, niin näytin laihemmalta. Kolmekymppisenä sitä yritti näyttää laihemmalta, mutta myös nuoremmalta. Nykyään en enää halua katsoa itseäni selfie-yläkulmasta, vaan iloisena siitä, mitä olen.

Äitiyden myötä minusta tuli ikään kuin normaali, uskottava ihminen.

Äitiyteni on muuttanut muiden ihmisten suhtautumista minuun. Paljon. Oli musertavaa huomata, miten eduskunnassa muuttui muitten ihmisten silmissä ihmiseksi sillä, että tuli äidiksi. Nuorena naisena sitä oli jotenkin mitättömyys tai outo lintu. Ihmiset eivät osanneet kohdata tai puhua minulle. Äitiyden myötä minusta tuli ikään kuin normaali, uskottava ihminen. Siinä miten nuoria naisia tässä maassa pilkataan ja nonsaleerataan, ei ole kyse pelkästään iästä ja sukupuolesta, vaan se on myös vanhemmuuskysymys.

Vanhemmuus on yhdenlainen normi ja kun sen on täyttänyt, niin sitten on ikään kuin muitten silmissä hyväksyttävä. Se on väärin. Oli oma elämäntapa mikä tahansa, niin sen markkinointi kaikille sopivaksi on väärin ja julmaa.”

Rosa Meriläinen on kirjailija ja poliitikko (vihr.).

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 28.7.2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE