– Lähtökohtani on, että ”suvakkiviha” on rasismin uusi muoto, vaikkei se sinänsä voi olla rasismia, sillä rasismi on pohjimmiltaan ihonväriin tai etnisyyteen liittyvää. Näen, että ”suvakkiviha” on kuitenkin sen saman vihan uudelleenmuodostuma, Aalto selvittää.

Naisnäkökulmaan Aalto keskittyy siksi, että suvakeiksi leimattuja naisia ja miehiä kuvaillaan niin eri tavoin. Naisten suvaitsevaisuuden moittimiseen liittyy vahva seksuaalisuuden korostaminen. Sen myötä naisiin kohdistuva vihapuhe on Aallon mukaan myös alistavaa.

– Suvakkinainen on aina huora tai lesbo, mies on maanpetturi, ääliö tai muuten vain tyhmä, Aalto kuvailee.

– Ei siellä kauheasti tarvitse etsiä rasismia tai vihapuhetta, vaan ryhmässä se on ihan esillä, hän summaa.

Marika Aalto on kiinnittänyt huomiota siihen, miten puhetavat ovat ylipäätään jatkuvasti koventuneet ja kuinka faktoista piittaamaton populismi on nostanut päätään. Erityisesti hänestä tuntui käsittämättömältä, miten avoimesti vihapuhe rehotti USA:n presidentinvaaleissa. Donald Trump sai laukoa mitä tahansa, mutta silti hänellä riitti kannattajia. Suomessa meno on selvästi hillitympää.

– Joskus mietin, että onko Suomessa hillitympää siksi, että Suomi on niin säännelty maa. Meillä jos joku puhuu tavoilla, joilla Trump kampanjansa aikaan puhui, sillä olisi seurauksia.

– Mietin, että mahtaako meidän oikeistolaiset ajatella samalla tavalla kuin Trump, mutta eivät vain sano sitä, koska sellaisia ei sovi Suomessa sanoa ääneen, Aalto pohtii.

Aaltoa huolettaa, että poliittisessa ja julkisessa keskustelussa maalataan uhkakuvia puhumalla ”pakolaistulvasta”. Tulva on jotain hallitsematonta, suurta tuhoa aiheuttavaa ja sellaista, jolle kukaan meistä ei voi mitään. Aalto huomauttaa, että 30 000 ihmistä ei ole mikään tulva, vaikka se Suomessa ennennäkemätön määrä tulijoita onkin.

– Maailmassa on 60 miljoonaa pakolaista. Puhutaan, että pakolaisuus on kriisi Suomelle, mutta kyllä se kriisi on jossain ihan muualla, hän sanoo.

Pelko, jota mediakin tulee sanavalinnoillaan vahvistaneeksi, on kasvualustaa rasismille, vihapuheelle ja syrjinnälle. Tulvasta puhuminen etäännyttää siitä tosiasiasta, että tänne tulijat ovat ihmisiä.

– Sen myötä meidän ei tarvitse miettiä, onko meillä velvollisuus auttaa, vaan voimme keskittyä kauhisteluun ja resurssien puutteesta puhumiseen, hän jatkaa.

SDP:n arvot kolahtivat

Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja empaattisuus toisia ihmisiä kohtaan ovat olleet Marika Aallolle aina tärkeitä arvoja. Häntä houkutti lähteä yhteiskunnalliseen toimintaan mukaan, mutta häntä jarrutti epävarmuus siitä, että hän ei tiedä tarpeeksi politiikasta. Aluksi hän liittyikin seuraamaan yhteiskunnallista keskustelua Lapin vihreiden sähköpostilistalle. Yliopistolla silmään osui kutsu Demarinuorten tutustumistilaisuuteen, jonne saattoi mennä kuuntelemaan ja juttelemaan.

– Tuollaista olin etsinyt. Paikkaa, josta saisi ehkä tukea ja apua, koska halusin päästä vaikuttamaan, mutten halunnut näyttää tyhmältä. Demarinuorissa kukaan ei olettanut, että tiedän valmiiksi asioita tai että minulla olisi jo jonkinlainen poliittinen historia, ehkä kotona opetettu. Sellaiseen saattaa joskus törmätä SDP:n perustoiminnassa, Aalto kertoo.

Demarinuorten toiminnassa Aalto oli lopulta mukana aktiivisesti melko pitkään vuodesta 2007 lähtien. Liittohallituksessakin yhden kauden. Oli mahtavaa olla porukassa, joka ajatteli samalla tavalla kuin Aalto. Arvot kohtasivat ja porukassa kaikki ajattelivat, että politiikalla ja sillä, kuka asioista päättää, on merkitystä. Järjestömaailma kuitenkin jäi, kun Aalto aloitti työssä, jossa hän reissasi paljon.

– Nyt, kun jäin opintovapaalle viime keväänä, olen hiljalleen Työväenyhdistyksen kautta yrittänyt aktivoitua uudelleen, nyt 35-vuotias Aalto kertoo.

Itseään Aalto kuvailee helposti asioista innostuvaksi, eikä häntä ole vaikea houkutella uusiin asioihin mukaan.

Kotonaan pohjoisessa

Aalto ei kärsi kaamoksesta, vaan nauttii, kun saa sytyttää kynttilät valaisemaan. Hän on onnellinen siitä, että luonto latuineen ja metsälenkkimaastoineen on Lapissa lähellä. Kun Helsingistä lähdetään viikonlopuksi Tallinnaan, lähdetään Rovaniemeltä Rukalle tai Leville.

Rovaniemi on myös talvella aivan oma maailmansa, kun kaupunki herää henkiin. On joulumarkkinoita kojuineen ja kaduilla voi kuulla kieliä maailman eri kolkista.

– Olen kotona täällä pohjoisessa. Ihmiset täällä ovat rehellisiä ja luotettavia, ja sellainen maalaisjärki ja käytännönläheisyys näkyvät. Ehkä se on vähän sellaista stereotypiaakin, mutta paikkansa se pitää, Aalto tuumii.

Kaksi kysymystä

1. Minkä yhden asian haluaisit maailmassa muuttaa?

Haluaisin, että maailma olisi sellainen paikka, ettei kenenkään tarvitsisi paeta kotoaan. Maailmanlaajuisesti näen kolme vakavaa ongelmaa: pakolaistilanne, ilmastonmuutos ja äärioikeiston nousu.

2. Terveisesi sosialidemokraattiselle kentälle?

Ikinä ei saa luovuttaa! Pitää jaksaa taistella niiden asioiden eteen, mihin me kaikki uskomme. Kun tuomme omia arvojamme esille, uskon tulevien vaalien olevan meille hyvät vaalit.

Juttu on osa Demokraatin Miten minusta tuli demari -henkilöhaastattelujen sarjaa.