Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Rovion kannattavuus laski – pörssikurssi syöksyi lähes 20 prosenttia

Peli- ja viihdeyhtiö Rovion tulos tuotti pettymyksen markkinoille ja yhtiön pörssikurssi lähti roimaan laskuun. Puolisen tuntia pörssin avautumisen jälkeen kurssi oli 19 prosenttia miinuksella.

Yhtiön liikevoitto laski heinä-syyskuussa 1,6 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 5,2 miljoonaa. Yhtiön liikevaihto kasvoi kuitenkin samalla jaksolla yli 40 prosenttia ja oli 71 miljoonaa.

Toimitusjohtaja Kati Levorannan mukaan yhtiö sijoitti merkittävästi uusien käyttäjien hankintaan, minkä seurauksena kannattavuus laski.

– Odotamme käyttäjähankintainvestointien takaisinmaksuajan olevan 8-10 kuukautta, Levoranta sanoi.

Rovio julkaisi elokuussa uuden Angry Birds Match -pelin, jolla on Levorannan mukaan lupaavat tunnusluvut ja mahdollisuus nousta Rovion parhaiden tuottavien pelien joukkoon.

Rovion lisensointiliiketoiminta kasvoi Angry Birds -elokuvan avulla. Syyskuussa yhtiö käynnisti markkinointiyhteistyön valioliigajoukkue Evertonin kanssa vahvistaakseen Angry Birds -brändin näkyvyyttä.

Yhtiö ennakoi, että vuosittainen liikevaihto ja käyttökate kasvavat merkittävästi tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Tämän vuoden alusta lähtien käyttökate on ollut vajaat 21 prosenttia, kun viime vuonna yllettiin samalla jaksolla 15 prosenttiin.

Lisää aiheesta

Rovio listautui syyskuussa Helsingin pörssiin. Listautumiskurssi oli 11,50, mutta tuoreen tulospettymyksen jälkeen kurssi vaipui noin 9,60 euron vaiheille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE