Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ruben Stiller raivoaa Twitterissä – aikoo lopettaa kaiken Sipilän kritiikin

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi Terrafamen pipo päässään ihmeen tapahtuneen kaivoksella.

Perjantaisin Ylen tv ykkösellä esitettävän Pressiklubin isäntä Ruben Stiller raivoaa Twitterissä aamutuimaan esiinnousseesta tuoreimmasta Juha Sipilä-kohusta. Suomen Kuvalehti julkaisi verkossaan tarkoin faktoin perustellun jutun pääminsterin painostuksesta Ylen uutisia kohtaan.

Julkaisemattomat jutut olisivat jatkokäsitelleet pääministerin perheen osuutta laajassa Terrafame-kohussa. Sipilä esitti närkästyksensä Yleä kohtaan jo sunnuntaina Pääministerin haastattelutunnilla.

– Pääministerillä ei saisi olla perhettä, hän sanoi.

Ruben Stillerin kerrottiin saaneen varoituksen ohjelmansa Sipilää koskeneista osista. Sittemmin varoitus olisi peruttu.

Ilmeisesti SK:n juttu sai Stillerin tviittailemaan kärkäästi jo päivä sitten.

Näin Stiller viestitti:

– Suomi on firma, jota pääministeri johtaa. Toivottavasti tajuatte tämän. Ja mitä siitä seuraa. 

Lisää aiheesta

Muutaman laimeamman viestin jälkeen Stiller kovensi:

– En missään tapauksessa sano sanaakaan seuraavista aiheista: Sipilä , jääviys , Terrafame. Ovat niin herkkiä aiheita. Ei sanaakaan, kuului ensimmäinen tviitti.

Myöhemmin Stiller pohti näin:

– Sananvapaus on ratkaisukeskeistä hiljaisuutta pääministerin kiukun äärellä.

Puhe koveni:

– Toimittajat ja kaiken maailman dosentit häiritsevät pääministerin päätöksentekoa. Kuinka ne kehtaavat?

Ja seuraavaksi:

– Sokea luottamus esivaltaan vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä.Jos meidän on oltava rähmällämme, olkaamme rähmällämme  pääministerin suuntaan.

Kerron nyt mitä todella ajattelen: Ei tullut mitään mieleen. Tunsin että olisin saattanut tehdä ajatusrikoksen. Läheltä piti. Sipilän ja Ylen suhdetta en ajatellut.

Mm. nämä viestit Stiller julkaisi jo päivä sitten. Hän lienee ollut tietoinen SK:n tulevasta kohujutusta jo etukäteen. Vielä eilen osin käsittämättömät viestit asettuivat tänä aamuna asiayhteyteensä.

Muutamia kommentteja lukuunottamatta Stiller ei ole tänään palannut aiheeseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE