Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Rubio nousi kiivaan republikaaniväittelyn voittajaksi

Floridalaissenaattori Marco Rubio vahvistaa osakkeitaan republikaanien ehdokaskilvassa.

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkuudesta taistelevien ehdokkaiden vaaliväittelyn tähdeksi nousi floridalaissenaattori Marco Rubio.

Uutiskanava CNN:n isännöimän, varhain aamulla Suomen aikaa päättyneen väittelyn aikana Rubio nousi republikaanien ykkössuosikiksi kivunneen Donald Trumpin kovimmaksi vastustajaksi.

Rubio haastoi paikoin selvästi hermostuneen Trumpin muun muassa siitä, että tämä on palkannut omistamiinsa yrityksiin enemmän ulkomaista kuin yhdysvaltalaista työvoimaa.

CNN:n analyytikkojen mukaan Rubio saattoi esiintymisellään napata kelkkaansa epävarmoja äänestäjiä. Trumpin suosiolukuihin muilla republikaaniehdokkailla on silti yhä matkaa.

Analyytikkojen mukaan Rubio saattoi esiintymisellään napata kelkkaansa epävarmoja äänestäjiä.

Floridalaissenaattori Marco Rubio syytti republikaanien vaaliväittelyssä Trumpia vierastyövoiman käytöstä yhdysvaltalaisten kustannuksella.

Rubio viittasi New York Timesin artikkeliin, jossa uutisoitiin, että Trumpin omistamalla floridalaisella klubilla käytetään merkittävästi enemmän ulkomaalaisia kuin yhdysvaltalaisia työntekijöitä.

Lisää aiheesta

– Olet myös ainoa tällä lavalla, joka on tuomittu sakkoihin ihmisten palkkaamisesta laittomasti, Rubio muistutti.

Trump puolustautui toteamalla, että yhdysvaltalaiset eivät ole halunneet töitä. Lisäksi hän sivalsi Rubiota sanomalla, että tämä ei ole palkannut ketää

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE