Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Ruotsalaisohjaaja rajujen syytösten keskellä — mitä kuvauksissa tapahtui?

Ruotsalaisohjaaja Lasse Hallströmin uuden elokuvan kuvauksissa epäillään tapahtuneen eläinten kaltoinkohtelua, uutisoi viihdesivusto TMZ.

Sivuston mukaan elokuvayhtiö Universal Pictures ja tuotantoyhtiö Amblin Partners ovat luvanneet selvittää, kohdeltiinko A Dog’s Purpose -elokuvan kuvauksissa huonosti koiraa.

TMZ on julkaissut videon, jossa näkyy, kuinka vastahakoista saksanpaimenkoiraa pakotetaan kuohuvaan veteen altaaseen. Videolla näkyy myös, kuinka altaassa oleva koira jää ilmeisesti hetkeksi aaltojen alle. Sivuston mukaan video on kuvattu Kanadan Winnipegissä vuonna 2015.

– Eläimille turvallinen ympäristö ja eläinnäyttelijöiden eettinen kohtelu olivat elokuvan tekijöille erittäin tärkeitä ja selvitämme tämän videon kuvaamia olosuhteita, elokuvayhtiöt kommentoivat sivustolle.

Eläinten kohtelua Yhdysvaltain elokuvateollisuudessa valvova American Humane Association (AHA) on hyllyttänyt A Dog’s Purpose -elokuvan kuvauksista vastanneen työntekijänsä ja aloittanut asiasta oman tutkintansa.

AHA:n mukaan asiaa tutkimaan pyydetään riippumaton kolmas osapuoli.

TMZ-sivuston tietojen mukaan ohjaaja Lasse Hallström oli paikalla kuvauksissa, joissa kyseenalainen koiran pakottaminen veteen tapahtui.

A Dog’s Purpose -elokuvan on määrä saada ensi-iltansa tänä vuonna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE