Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsi karkotti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen Turkkiin

AFP / LEHTIKUVA / ADEM ALTAN
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan.

Ruotsi karkotti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen miehen Turkkiin, kertoo Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuonna 2015 Ruotsiin paennut mies on saanut Turkissa yli kuuden vuoden vankilatuomion kurdijärjestö PKK:hon kuulumisesta, uutistoimisto kertoo.

PKK on listattu terroristijärjestöksi Turkin lisäksi myös Euroopan unionissa sekä Yhdysvalloissa.

Ruotsi ei ole vahvistanut tietoa miehen luovuttamisesta Turkkiin.

NATO-MAA Turkki on vaatinut Suomea ja Ruotsia luovuttamaan terroristeina pitämiään henkilöitä Turkkiin, jotta se hyväksyisi maiden Nato-jäsenyyden.

Turkkilaismediassa on levinnyt lista ihmisistä, joita Turkki on pyytänyt luovutettavaksi Ruotsista ja Suomesta. Nyt karkotettu mies ei ole kyseisellä listalla.

Kaikkien Nato-maiden on ratifioitava Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys, jotta maat voisivat liittyä sotilasliittoon. Turkin lisäksi vain Unkari ei ole vielä ratifioinut maiden jäsenyyttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE