Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Ulkomaat

Ruotsin pääministeriksi äänestettiin toistamiseen Magdalena Andersson

Lehtikuva

Ruotsin valtiopäivillä on äänestetty sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson (kuvassa) uudelleen pääministeriksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Toistamiseen pääministeriksi äänestetty Andersson valittiin tälläkin kerralla pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Valinta varmistui kahden äänen marginaalilla. Andersson sai 173 ei-ääntä ja 101 puoltavaa ääntä, jotka hän sai muilta sosiaalidemokraateilta. Ympäristöpuolue, keskustapuolue ja vasemmistopuolue äänestivät maanantaina tyhjää, mikä mahdollisti Anderssonin läpimenon.

-  Valinta tuntui isolta asialta keskiviikkona, ja tuntuu siltä tänäänkin. Olin ehkä vain hieman enemmän valmistautunut, Andersson kommentoi ruotsalaiselle Dagens Nyheter -sanomalehdelle valintaansa.

Andersson valittiin pääministeriksi ensimmäistä kertaa viime keskiviikkona. Hän erosi tehtävästä vain seitsemän ja puoli tuntia myöhemmin hallituskumppani ympäristöpuolueen lähdettyä hallituksesta.

Ympäristöpuolue jätti hallituksen, sillä se ei sulattanut oikeisto-opposition budjettiesitystä, joka voitti valtiopäivien äänestyksessä hallituksen budjetin.

Yksipuoluehallituksella luvassa monia taistoja

Andersson tulee johtamaan yksipuoluehallitusta, joka muodostetaan tiistaina.

Hän on nimennyt maahanmuuttoon ja Ruotsin pahentuvaan jengirikollisuuteen liittyvät asiat yhdeksi uuden hallituksensa tärkeimmistä teemoista. Hän esittelikin jo heti valintansa jälkeen keinoja rikollisuuden torjuntaan, joihin kuuluu muun muassa rikoksista ja radikalisoitumisesta epäiltyjen ihmisten helpompi digitaalinen seuranta ja valvonta.

Anderssonin yksipuoluehallitus tulee tarvitsemaan runsaasti muiden puolueiden tukea, sillä puolueella on vain 100 paikkaa Ruotsin 349-paikkaisessa parlamentissa. Anderssonin odotetaankin pyrkivän tekemään yhteistyötä keskustan, vasemmiston ja ympäristöpuolueen kanssa.

Näillä puolueilla on kuitenkin ideologisia eriäväisyyksiä. Siksi parlamentin oikeistoblokin voi olla helppo haastaa Anderssonia monia kysymyksissä.

Hallitus ehtii istua vallassa vain 10 kuukautta, sillä Ruotsissa järjestetään uudet valtiopäivävaalit jo ensi vuoden syyskuussa.

Oikeistososiaalidemokraatti ja maan ensimmäinen nainen pääministerinä

Andersson on ensimmäinen Ruotsin pääministeriksi valittu nainen. Kauppatieteellisen koulutuksen saanutta ja vuodesta 2014 valtiovarainministerinä toiminutta Anderssonia on pidetty oikeistososiaalidemokraattina ja talouden tiukkana vartijana.

Andersson valittiin Ruotsin sosiaalidemokraattien johtajaksi marraskuun alussa.

Politiikan tutkijoiden mukaan sosiaalidemokraattien puheenjohtajavaihdoksen taustalla eivät ole niinkään poliittiset linjakysymykset, vaan puolueen tarve vaihtaa johtohahmoaan ennen ensi vuoden valtiopäivävaaleja.

Anderssonin edeltäjä, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven, ehti olla pääministerinä seitsemän vuotta. Sosiaalidemokraatteja hän oli johtanut vuosikymmenen.

Asiantuntijat ovat aiemmin arvioineet, että Ruotsin sosiaalidemokraattien poliittinen linja ei juuri muutu, vaikka puoluejohtaja vaihtuikin.

STT – Sanna Raita-aho, Henrietta Nyberg

Uutista täydennetty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE