Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsin poliisi: Humalassa riehuneen Ex-ministerin tutkinnan jatkolle ei edellytyksiä

Ruotsissa esitutkinta entistä valtiovarainministeriä Anders Borgia (kuvassa) vastaan on lopetettu, kertoo poliisi. Esitutkinta aloitettiin lauantaina, koska Borg oli käyttäytynyt sopimattomasti toissa viikonloppuna Tukholman saaristossa pidetyissä juhlissa. Niissä Borg esitteli rajussa humalassa sukupuolielimiään ja käyttäytyi uhkaavasti muita vieraita kohtaan.

Poliisin mukaan tutkinnan jatkolle ei ole edellytyksiä, koska tapaukselle ei ole löydetty asianomistajia tai todistajia. Vihjeet tapauksesta poliisi oli saanut anonyymeilta yksityishenkilöiltä.

Tukholman poliisin tiedottaja Mats Eriksson kertoo, että tutkinta voidaan aloittaa vielä uudestaan, jos uusia merkittäviä asioita ilmenee.

Käyttäytyminen johtui kovasta stressistä.

Anders Borg on pyytänyt tekojaan anteeksi ja selittänyt käyttäytymisen johtuneen kovasta stressistä. Kohun jälkimainingeissa hän joutui jättämään hallituspaikkansa Kinnevikissä ja Bimassa. Lisäksi eilen Borg jätti tehtävänsä suurpankki Citigroupin neuvonantajana.

PR-asiantuntija Marianne Djudic arvioi uutistoimisto TT:lle, että esitutkinnan loppuminen ei pelasta Borgin mainetta. Hänen mukaansa Borgin olisi kannattanut hoitaa öykkäröinnin jälkipyykki hienovaraisemmin kuin puimalla sitä avoimesti julkisuudessa.

– Olen varma, että tämä seuraa häntä vielä pitkään, Djudic sanoo.

Lisää aiheesta

Borg toimi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006–2014. Hän teki Juhana Vartiaisen kanssa keväällä 2015 raportin, jossa esitettiin keinoja Suomen taloudellisen tilan parantamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE