Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Ruotsin rannikkovartiosto havaitsi Itämeren kaasuputkissa uuden vuodon

AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Nord Stream -kaasuputkissa Itämerellä on havaittu jo neljäs vuoto, kertoo Ruotsin rannikkovartiosto. Ruotsin rannikkovartioston paikan päällä olevalla aluksella kerättyjen tietojen mukaan kaksi vuodoista on Ruotsin ja kaksi Tanskan talousalueella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uusi vuoto havaittiin tiistaina iltapäivällä ja rannikkovartiosto kertoi siitä myöhään keskiviikkoiltana.

-  Sitä ei havaittu aluksi, eikä se näkynyt tutkassa, koska se on pienempi. Rannikkovartiosto havaitsi sen, kun he liikkuivat alueella veneillä ja lentäen. Tarkkaa aikaa en tiedä, mutta asiasta oli tieto tiistaina lounasaikaan, kertoi Ruotsin meripelastuskeskuksen edustaja Maria Boman Aftonbladetin haastattelussa.

Bomanin mukaan uusi vuoto ei anna aihetta toimiin, koska se on pienempi ja sijaitsee kahden jo aikaisemmin havaitun vuotokohdan välissä.

RUOTSIN ALUEELLA olevista vuodoista suurempi on Nord Stream 1 -putkessa ja pienempi Nord Stream 2 -putkessa.

Tapahtunutta on laajalti arveltu tai vihjattu Venäjän järjestämäksi sabotaasiksi. Sekä Ruotsin että Tanskan seismologiset keskukset rekisteröivät maanantaina voimakkaita räjähdyksiä kaasuvuotojen alueella.

Itämeren alueen turvallisuustilanne on huonontunut kaasuputkivuotojen jälkeen. Norjan suojelupoliisi on varoittanut kasvaneesta uhasta Norjan öljy- ja kaasukentillä Pohjanmerellä ja Ruotsi on tehostanut Ringhalsin ja Forsmarkin ydinvoimaloiden turvatoimia entisestään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE