Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsin turvallisuuspoliisi pidätti terroristista tekoa valmistelleen henkilön

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo kertoo ottaneensa kiinni henkilön, jota epäillään muun muassa terroristisen teon valmistelusta. Säpo kertoo asiasta tiedotteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Epäilty otettiin kiinni tänä aamuna Länsi-Ruotsissa ja hänet on pidätetty. Poliisin mukaan epäiltyä terroristitekoa olisi valmisteltu jo jonkin aikaa ja siihen liittyy kansainvälisiä yhteyksiä.

Säpo ei toistaiseksi halua kertoa tapauksesta yksityiskohtaisemmin, jottei vahingoittaisi tapauksen tutkintaa. Tapausta on kuitenkin tutkittu intensiivisesti jo jonkin aikaa.

– Voimme sanoa, että yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin löytyy, mutta me emme voi toistaiseksi kertoa mihin maihin, sanoo Säpon viestintävastaava Sofia Hellqvist.

Säpo ei myöskään halua kertoa, mihin tai milloin epäiltyä terroristista tekoa suunniteltiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE