Ulkomaat
9.12.2020 13:33 ・ Päivitetty: 9.12.2020 13:33
Ruotsissa jälleen lähes sata koronakuolemaa – ”Tukholma tarvitsee pikaisesti apua”
Ruotsissa on kirjattu eilisen jälkeen 96 uutta koronaviruksen aiheuttaman tautiin liittyvää kuolemantapausta. Kuolleiden määrä epidemia alusta on nyt lähes 7 300.
Uusia koronavirustartuntoja rekisteröitiin vuorokauden aikana yli 7 000.
Tilanne on erityisen paha Tukholman alueella, missä likipitäen kaikki tehohoitopaikat ovat täynnä. Alueen terveydenhoitoviranomaisten mukaan Tukholma tarvitsee pikaisesti apua.
Ruotsissa hallitus esittää otettavaksi käyttöön väliaikaisen pandemialain. Lailla pyritään saamaan enemmän keinovalikoimaa koronavirustilanteen hoitoon.
Pandemialaki sallisi julkisten tapahtumien, kokoontumisten ja tilojen väkimäärän rajoittamisen. Sen piirissä olisivat esimerkiksi liikunta- ja kuntosalit, julkinen liikenne ja ostoskeskukset.
– Kulttuuria ja urheilua on rajoitettu huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi julkista liikennettä ja ostoskeskuksia. Syksyn aikana olemme yrittäneet täsmentää lainsäädäntöä, mutta joissakin asioissa törmäämme seinään, kulttuuriministeri Amanda Lind sanoi.
– Hallituksella ei tällä hetkellä ole laillisia keinoja rajoittaa tai sulkea paikkoja, jotka eivät kuulu järjestyslain piiriin.
Sosiaaliministeri Lena Hallengren kuitenkin täsmensi, että pandemialaki ei ulottuisi yksityisiin tapahtumiin tai kokoontumisiin.
Lain esitetään tulevan voimaan maaliskuun puolivälissä.
Nykyisen lainsäädännön puitteissa asetetut rajoitukset koskevat Ruotsin kaikkia järjestyslain alaisia tapahtumia. Uusi laki mahdollistaisi myös muun muassa alueellisesti kohdennetummat koronatoimet.
Vastaavasti kuin Suomessa alueellista tilannetta valvovat aluehallintovirastot, Ruotsissa alueiden koronatilannetta valvoisivat pandemialain mukaan lääninhallitukset.
Lain esitetään tulevan voimaan maaliskuun puolivälissä. Laki olisi väliaikainen ja voimassa hieman yli vuoden.
– Vaikka olemme aloittaneet rokotukset maaliskuuhun mennessä, meidän täytyy edelleen varmistaa, että pidämme vaaditut turvavälit ja että meillä on asianmukainen lainsäädäntö, Hellengren sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
