Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ruotsissa lähtöpalkka on jopa 1 500 euroa suurempi – “Kato hoitotyöstä kasvaa entisestään” – sd-kansanedustaja huolissaan työoloista

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen muistuttaa, että hyvän hoidon edellytyksenä on riittävä määrä osaavaa henkilökuntaa, jonka jaksamisesta pidetään huolta.

Demokraatti

Demokraatti

Hän korostaa, että jokaisella ikäihmiselle on oikeus inhimilliseen ja hyvään hoitoon.

– Tällaista hoitoa pystyvät parhaiten antamaan hoitajat, joiden työolosuhteista huolehditaan asianmukaisella tavalla. Uupunut ja ylikuormitettu hoitaja ei pysty tekemään työtään kuten haluaisi. Hoitajamitoituksen parantaminen ei yksin riitä, mutta on silti toimenpiteenä välttämätön, Mäkisalo-Ropponen painottaa tiedotteessaan.

Hoitajamitoituskeskustelun yhteydessä on puhuttu siitä, miten tehtäviin saataisiin lisää hoitohenkilökuntaa. Mäkisalo-Ropposen mukaan koulutusmääriä on varmasti lisättävä. Mutta ongelmana on myös se, että reilusti yli 30 000 hoitoalan työntekijää on joko siirtynyt kokonaan pois sosiaali- ja terveydenhuollon työtehtävistä tai siirtynyt tekemään niitä ulkomaille.

“Yksi syy siirtymisille on varmasti palkkaus.”

– Yksi syy siirtymisille on varmasti palkkaus. Esimerkiksi Ruotsissa ensihoitajan lähtöpalkka voi olla 1 000–1 500 euroa korkeampi kuin Suomessa.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin mukaan osa hoitajista kuitenkin harkitsee alanvaihtoa, koska he eivät pysty tekemään työtään niin hyvin kuin ammatti-identiteettinsä puolesta haluaisivat.

Lisää aiheesta

– Hoitajamitoitus ja työolosuhteiden muuttaminen inhimillisemmiksi voisivat parantaa hoiva-alan houkuttelevuutta, Mäkisalo-Ropponen uskoo.

Hän on vakuuttunut, että moni hoitotyöntekijä varmasti harkitsee alalle tai Suomeen palaamista, jos olosuhteet paranevat.

– Jos taas työolosuhteille ei tehdä mitään, niin kato hoito- ja hoivatyöstä muihin tehtäviin kasvaa entisestään, Mäkisalo-Ropponen varoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE