Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsissa suositus: ei Astra Zenecan toista annosta alle 65-vuotiaille

LEHTIKUVA / AFP Raul Arboleda

Ruotsin kansanterveysvirasto suositteli tiistaina alle 65-vuotiaille Astra Zenecan koronavirusrokotteen saaneille toiseksi annokseksi jotakin mRNA-rokotetta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tällaisia ovat esimerkiksi Pfizer-Biontechin ja Modernan rokotteet.

Kansanterveysvirasto ei suosittele alle 65-vuotiaiden rokottamista Astra Zenecan rokotteella, mutta lähes 180  000 alle 65-vuotiasta on jo ehtinyt saada ensimmäisen annoksen juuri Astra Zenecaa.

65-vuotiaille ja sitä vanhemmille virasto pitää rokotetta turvallisena.

Astra Zenecan rokotetta mainosti omalta osaltaan myös valtionepidemiologi Anders Tegnell, 65, joka kertoi maanantaina ottaneensa Astra Zenecan rokotteen osoittaakseen, että sen ympärille syntyneestä kohusta huolimatta koronarokotus juuri tällä rokotteella on “todella hyvä idea yli 65-vuotiaille”.

Kymmenillä on todettu karanteenin aikana tartunta.

Kymmenillä Delhistä Hongkongiin samalla koneella lentäneillä ihmisillä on todettu karanteenin aikana koronavirustartunta. Hongkongin viranomaisten mukaan tartuntoja on todettu jo noin 50.

Kaikki positiivisen testituloksen saaneet lensivät Hongkongiin huhtikuun 4. päivänä intialaisen Viastaran lennolla. Kyseiseen konetyyppiin mahtuu yhteensä vajaat 200 matkustajaa, mutta Hongkongin viranomaiset eivät ole kertoneet, montako matkustajaa koneessa oli.

Hongkongiin saapuvia odottaa pakollinen kolmen viikon karanteeni, mikä on yksi maailman tiukimmista rajoitustoimista. Lisäksi riskialueiksi luokitelluista maista tulevien on osoitettava todistus negatiivisesta testituloksesta.

Myös Uuden-Seelannin Aucklandissa lentokenttätyöntekijällä on todettu koronavirustartunta, kertoivat maan viranomaiset. Pääministeri Jacinda Ardernin mukaan tartunta ei kuitenkaan vaikuta Australian kanssa tällä viikolla avattuun matkustuskuplaan.

Vain vuorokautta aiemmin lentokentällä oli nähty iloisia jälleennäkemisiä, kun maiden välillä sai taas matkustaa ilman pakollista karanteenia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE