Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ryskääkö Niinistö kuin elefantti? Näin hän puolustelee syytettyä sooloiluaan: “Olen toimivaltani puitteissa…”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) puolustautuu blogikirjoituksessaan syytöksiä, joita on esitetty koskie hänen ajatuksiaan Suomessa järjestettävästä suursotaharjoituksesta.

“Olen toimivaltani puitteissa nostanut esiin kansainvälisen sotaharjoituksen tarpeellisuuden myös Suomessa.”

Muun muassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvosteli eilen Niinistön toimia kolumnissaan MTV:llä.  Rinteen mukaan Niinistö näyttää ryskäävän toimessaan kuin elefantti posliinikaupassa.

”Hän hamuaa reserville sotilasaseita kotiin, siis suojeluskuntalaitoksen palauttamista ja esittää – itse asiassa asettaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta UTVA:n tapahtuneen tosiasian eteen – suursotaharjoitusta vuonna 2020, eli kaikissa tapauksissa eduskuntavaalien jälkeisen uuden hallituksen ajalle. Hän esittää Yhdysvaltain puolustusministerille kutsun osallistua harjoitukseen ja hankkii sille hyväksyntää pohjoisten kumppaneiden kokouksessa.”

Niinistö sanoo tutustuneensa syyskuussa 2017 Ruotsin järjestämään Aurora-harjoitukseen.

“Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) linjaa vuosittain puolustusvoimien kansainvälisen harjoitustoiminnan painopisteet puolustusministerin esityksestä käsitellessään seuraavan vuoden harjoitustoimintaan osallistumista. Tämän perusteella ministerinä hyväksyn puolustusvoimien kansainvälisen harjoitustoiminnan suunnitelman ja informoin eduskuntaa.”

Niinistön mukaan harjoituksen suunnittelu on vielä hyvin alkuvaiheessa, mutta lähtökohtana on Aurora-harjoituksen kaltaisen pääsotaharjoituksen järjestäminen Suomessa vuonna 2020 tai 2021.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE