Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saako sitä A-kaljaa kaupasta vai ei? – alkoholilaki takaisin eduskunnan viinariiheen

Ilmeisesti A-olutta saa kohta maitokaupasta.

– Hallituksessa kiistaa herättäneestä alkoholilakiasiasta jatketaan keskusteluja ensi viikolla, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Alkoholilain uudistuksesta keskusteltiin tänään keskustan, kokoomuksen ja Uuden vaihtoehdon eduskuntaryhmissä. STT:n tietojen mukaan eduskuntaryhmillä oli käsittelyssä uusi pohjapaperi.
Kaikkosen mukaan alkoholilakineuvotteluihin saatiin evästykset joka ryhmältä.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät neuvotelleet enää ryhmäkokousten jälkeen.

Uusi vaihtoehto-ryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi Demokraatille jo eilen, että hallitusohjelman pohjalta mennään.

– Minä olen sitoutunut siihen ja nämä kaikki ryhmän jäsenet jo silloin kaksi vuotta sitten.

Elo kertoi eilen, että Uusi vaihtoehto on muun muassa sitoutunut hallitusryhmien välillä viime keväänä saavutettuun alkoholisopuun.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE