Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Saanko mennä eduskuntaan vetämään turpaan?” – 75-vuotias olympiavoittaja raivostui pääministerille

Myös valtakunnallinen vammaisjärjestö Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto tyrmää hallituksen suunnitelman.

Vuoden 1968 Meksikon olympialaisten ainoa suomalainen olympiavoittaja, painonnostaja Kaarlo Kangasniemi ei säästele sanojaan Facebookissa kommentoidessaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen suunnitelmia.

Kangasniemi antaa palaa yhtä tulisesti kuin aikanaan hikisissä painonnostosaleissa. Tällä kertaa kohde on hallituksen hanke, josta Yle kertoi tänään ensimmäisenä.

Uutisen mukaan  hallitus aikoo leikata 75 vuotta täyttäneiden vammaisten – esimerkiksi sokeiden, liikunta- ja kehitysvammaisten – tukia. Hallitus tavoittelee hieman yli 6o miljoonan euron säästöjä kunnille.

– Taustalla on kuntien tehtävien karsinta miljardilla eurolla. Yritetään tehdä asioita nykyistä järkevämmin. Ja kyllähän tässä on myös säästötavoite olemassa, peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) perusteli Ylelle rajua suunnitelmaa.

Olympiavoittaja Kangasniemi reagoi tähän Facebook-kirjoituksella, jossa hän pyytää varsin erikoista “lupaa”, jonka voi tulkita uhkaukseksi pääministeriä kohtaan.

– Kysyn kaikilta yli 75-vuotiailta, saanko mennä eduskuntaan vetämään Sipilää turpaan, koska aikoo viedä yli 75-vuotiaiden vammaisten sairausetuisuudet, Kangasniemi kirjoitti päivityksessään.

– Valtaa pitävät luulevat, että he voivat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuristaa. Ajattelin, kun minulla on vielä voimapuoli jäljellä, käytän sitä, hän kommentoi päivitystään.

Lisää aiheesta

Valtaa pitävät luulevat, että he voivat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuristaa.

Kangasniemi kuuluu itse kohderyhmään. Hän on yli 75-vuotias ja vammainen. “Kulta-Kalle” pääsi kunnioitettavalle 75 vuoden ikätolpalle alkuvuodesta, tarkalleen 9. helmikuuta.

Kangasniemi voitti painonnoston olympiakultaa 90 kilon sarjassa México Cityssa 1968. Hän on myös kaksinkertainen maailmanmestari ja nosti aktiiviuransa aikana useita maailmanennätyksiä.

Hallitusohjelmaan pohjaava suunnitelma on osa niin sanottua norminpurkua ja kuntien tehtävien karsintaa.

Vammaisten oikeuksia ajava lakimies Jukka Kumpuvuori kommentoi tänään Ylelle, että perus- ja ihmisoikeuksia rikkova ikärajaus osuu ryhmään, jonka on vaikea saada äänensä kuulumaan.

Kangasniemen FB-kirjoituksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE