Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikko ei usko Marinin hallitusyhteistyötä koskevan kommentin kohdistuneen keskustaan

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko Helsingissä 14. syyskuuta.

Keskustan puheenjohtaja ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ei usko, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusyhteistyötä koskeva kritiikki kohdistuisi keskustaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Marin sanoi lokakuussa valtiovarainministeriön entiselle kansliapäällikölle Martti Hetemäelle kirjoittamassaan sähköpostiviestissä, että hallituksen sisällä on vaikeuksia saada läpi riittäviä koronarajoitustoimia eri puolueiden epäröinnistä johtuen. Yle ja Helsingin Sanomat kertoivat Marinin viestistä aiemmin.

– En tunnista tuosta syytöksestä, että se olisi kohdennettu suoraan keskustalle. Tai ainakin toivon, että näin ei ole, koska tässä tilanteessa ei ole tärkeää lähteä etsimään syyllisiä kun meillä on kriittiset päivät koko taudin osalta käsillä, Saarikko sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Minun käsitykseni mukaan minulla on hallituksessa ollut hyvä yhteistyö pääministerin kanssa tässä kokonaisuudessa, Saarikko jatkoi.

Saarikko kiisti ajatuksen siitä, että hallitus ei olisi toimintakykyinen. Hänen mukaansa hallitus on “erittäin toimintakykyinen”, minkä puolesta puhuu muun muassa Suomen kansainvälisessä vertailussa hyvä selviytyminen koronapandemiasta.

– Koko syksyn eurooppalaisessa vertailussa Suomen koronatilanne on ollut poikkeuksellisen hyvä. Se ei ole tarkoittanut, että maassa on vain poikkeuksellisen hyvä hallitus, vaan myöskin meillä on poikkeuksellisen fiksut kansalaiset, jotka ovat noudattaneet hallituksen suosituksia ja alueiden tekemiä päätöksiä, Saarikko muotoili.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE