Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikko esitteli koronanjälkeiseen aikaan kurottavan talousarvion – puhkesi laajoihin kiitoksiin

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) muisteli valtion ensivuoden budjetin lähetekeskustelussa hallituksen sanoneen vuosi sitten koronan hoidon olevan parasta talouspolitiikkaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Tuo valinta on osoittautunut onnistuneeksi. Koronakuoppamme ei ollut yhtä syvä kuin verrokkimailla ja me olemme siitä nopeasti nousseet, Saarikko jatkoi talousarvion esittelypuheessaan.

Valtiovarainministeriön maanantaina julkaistun ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote on nousemassa tänä vuonna  yli koronaa edeltäneen vuoden 2019 tason.

– Kasvulukema tälle vuodelle on 3,3 prosenttia ja ensi vuodelle 2,9 prosenttia. Hyvä eduskunta, kiitos tästä kuuluu ja kaikuu laajalti, yhteisesti meille kaikille. Ihmisille, jotka ovat luottaneet viranomaisiin. Noudattaneet uusia sääntöjä. Ottaneet rokotteen ja uskoneet tulevaan epävarmuuden ja koronarajoitusten keskellä. Kiitos yrityksille, joissa on kehitetty uutta ja pidetty työntekijöistä kiinni. Työmarkkinajärjestöille, jotka löysivät nopeasti yhteisymmärryksen. Ja kunnilla, jossa käytännön koronatoimia on hoidettu, Saarikko sanoi.

Saarikon mukaan korona-aikana talouspoliittisen päätöksenteon euromäärä ja aikajänne muuttuivat.

– Vuosien sijaan me arvioimme viikkoja, joskus vain seuraavaa päivää etenevän pandemian keskellä. Ensi vuoden talousarvioesityksellä me siirrymme korona-ajasta kohti koronan jälkeistä aikaa.

Saarikon mukaan siitä kertovat osaltaan valtiontalouden alijäämäluvut. Tänä vuonna yli 14 miljardia euroa, ensi vuodelle 6,9 miljardi euroa.

– Pidän selvänä, ettei tämän vuoden yli 14 miljardin alijäämää olisi millään keinolla pystytty ensi vuodelle kokonaan sulattamaan. Eikä sellaisia esityksiä konkreettisella tasolla ole nähtykään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE