Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikko kutsunut hoiva-alan toimijat kokoukseen: “Miten kuuluu vanhuksen tai hänen omaisensa ääni?”

Ministeri Annika Saarikko (kesk.).

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo kutsuneensa perjantaiksi hoiva-alan toimijoita työkokoukseen keskustelemaan vanhustenhoidosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kutsuttujen listalla on edustajia alan järjestöistä, yrityksistä, työntekijäpuolelta, kunnista, valvontaviranomaisista ja ministeriöstä, Saarikko kertoo Facebookissa. Kokouksessa on Saarikon mukaan tarkoitus keskittyä asumispalveluihin ja miettiä yhdessä, mitä kukin voisi tehdä paremmin.

– Mitkä ovat työntekijöiden ja työnantajien yhteiset, edes pienimmät yhteiset nimittäjät, joihin sitoudumme? Miten kuuluu vanhuksen tai hänen omaisensa ääni? Saarikko kirjoittaa.

Valvira määräsi viime loppuviikolla yksityisen Esperi Care -ketjun Ulrika-hoitokodin toiminnan keskeytettäväksi Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla. Taustalla ovat hoivakodissa ilmenneet useat vaaratilanteet.

Valviran mukaan yhden ihmisen epäillään kuolleen viime syksynä Ulrika-hoitokodissa hoitovirheen takia.

Valviran mukaan suurin ongelma Ulrikassa on ollut hoitohenkilökunnan liian vähäinen määrä ja vastuuhenkilön puuttuminen. Valvira selvittää Esperi-ketjun toimintaa kymmenillä muillakin paikkakunnilla.

Saarikko: Ahneella yritystoiminnalla ja vastuullisella voitontavoittelulla on eronsa.

Saarikko kirjoittaa arvostavansa valvontaviranomaisen työtä ja toteaa, että Esperi Caren toiminta tutkitaan nyt perusteellisesti. Saarikko toteaa, että työvoimavaltaisilla aloilla yrityksen ansaintalogiikka ei voi perustua henkilöstön jatkuvaan alimitoitukseen.

– Ymmärrän suomalaisten tuohtumuksen viikonlopun uutisista Kristiinankaupungista. Minuakin suututtaa. Ahneella yritystoiminnalla ja vastuullisella voitontavoittelulla on eronsa, Saarikko kirjoittaa.

Hän sanoo kantavansa huolta myös hoitotyöntekijöistä.

– Huoleni kohdistuu vanhusten lisäksi henkilöstöön. Haamuhoitaja ei ole reilu työkaveri.

SDP harkitsee välikysymystä ja hallituksen luottamuksen mittauttamista vanhusten hoidon tilasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE