Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Saarikko on myöntänyt, ettei tilanne kotihoidossa ole hyvä” – SDP:n Mäkisalo-Ropponen vaatii yhteisökoteja

SDP:n kansanedustaja, Muistiliiton puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen vaatii yhteisökoteihin panostamista. Hänen mukaansa yhteisökoti on inhimillisen asumisen vaihtoehto silloin, kun ikäihmisen kotona asuminen ei ole enää mahdollista.

Demokraatti

Demokraatti

“Viime viikkoina on paljon puhuttu kotihoidon kriisistä. Ministeri Annika Saarikko (kok.) on myös myöntänyt, ettei tilanne kotihoidossa ole hyvä. Henkilökuntaa on liian vähän ja heillä on entistä vähemmän aikaa asiakkaille. Lisäksi kotona asuu paljon ikäihmisiä, joiden ei ole enää inhimillistä asua omassa kodissaan. Muistisairauden edetessä monelle yksinasuvalle yhteisökoti olisi monella tapaa inhimillisesti ja parempi asuinpaikka”, sanoo Mäkisalo-Ropponen.

Muistisairaat eivät tarvitse laitoshoitoa vaan kodin, jossa on ympäri vuorokauden saatavilla hoivaa ja apua.

Mäkisalo-Ropposen mielestä nyt on vihdoin herättävä asian vakavuuteen. Hoitoa ja hoivaa tarjoavia laitospaikkoja on vähennetty, eikä yhteisökoteja ole rakennettu riittävästi.

“Muistisairaat eivät tarvitse laitoshoitoa vaan kodin, jossa on ympäri vuorokauden saatavilla hoivaa ja apua. Myös Muistiliiton viesti asiasta on pysynyt samana usean vuoden ajan. Tehostettu palveluasuminen on myös kotona asumista – ei laitoshoitoa. Yhteisökodissa pitää olla mahdollisuus elää mahdollisimman oman näköistä elämää.”

Muistiliitto on yhdessä Hoitotyön tutkimussäätiön (HOTUS) kanssa laatimassa tutkimusnäyttöön perustuvia kriteereitä siihen, milloin kotona asuvan muistisairaan kohdalla tulisi ryhtyä pohtimaan yhteisökotiin muuttamista.

Sen valmistuttua voidaan lopettaa tämä turha eipäs-juupas keskustelu, Mäkisalo-Ropponen toivoo.

Lisää aiheesta

“Kokonaan toinen keskustelun aihe tietenkin on, ovatko kaikki tehostetun palaveluasumisen paikat kodinomaisia yhteisökoteja vai onko niihin pesiytynyt liikaa laitoskulttuuria.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE