– Katsoin eilen kyselytunnin. Selaan somea. Vilkuilen useimmiten lasten iltatoimien lomassa uutiset.
Viime päivinä minut on vallannut voimattomuus, hapettomuus. Tuntuu, että en enää osaa lukea politiikan käsikirjoitusta, etten löydä nappulaa pelilaudalta. Minusta tuntuu, että en enää aina tiedä mitä politiikka edes on, Saarikko parahtaa kirjoituksensa aluksi.

Hän muistuttaa, että politiikka on myös vastaamista sellaisista asioista, jotka ovat epämiellyttäviä.

– Suorastaan paskamaisiakin asioita on paljon. ”Kerro totuus, mutta rohkaise”, opettivat viisaammat tulokasta.

– Lapset al-Holin leirillä on ihmisten asioiden hoitamista sekin. Se on erilaisten näkemysten yhteensovittamista, hyvien ja huonojen faktojen arvopunnintaa. Ja sitten tässä viheliäisessä ajassa se on myös väline identiteettipolitiikalle. Pintaan tyrskähtävät tunteet ja sanan sapelit.

Saarikko toteaa, ettei hänellä ole ehdotonta varmuutta siitä, miten asia pitäisi ratkaista.

– Haparoin ja epäröin. Al-Holiin liittyy joka tapauksessa riskejä, tehtiin niin tai näin.

Tämän jälkeen hän antaa tukea keskustan puheeenjohtajalle, valtiovarainministeri Katri Kulmunille ja hallitukselle.

– Osoitan kaiken sympatiani ja tukeni nyt ratkaisuja tekeville valtioneuvoston jäsenille. Erityisesti Katrille.
Kansalaisille ei ole ehkä oleellista prosessi tai operatiivinen tilannekuva – ei ihmisille näistä päätöksistä kai koskaan vastaa virkamies, vaan vaaleilla valittu päättäjä. Se on ammattikuntamme etuoikeus ja raadollisuus.
Omakin heimojoukkueeni on tämän kysymyksen äärellä näköjään pohjimmiltaan varsin moniääninen, Saarikko toteaa.

– Ihmisyysaatteeksi liikettämme mielellään olemme nimittäneet. Tunnustan näin sivusta seuraajana, että päätös on uskomattoman vaikea ja samalla uskomattoman helppo. Jos ja kun olemme sitoutuneet YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen – siihen maailman laajimmin voimaansaatettuun ihmisoikeussopimukseen, joka täytti juuri 30 vuotta – se on ylitsekäyvä ohjenuora päätöksenteossa. Sitä voi ja pitäisi seurata.

– Sen sijaan pelko jostain oletetusta yleisestä mielipiteestä – se on meille poliitikoille liian ohut naru. Samalla voin uskoa, että turvallisuusviranomainen hahmottaa tämän kysymyksen aikalailla toisin. He muistuttavat aiheellisesti, että naiivi ei kannata olla. Kun kyseessä on kansalliseen turvallisuuteen, kansainvälisiin suhteisiin tai yksilöitä koskeviin asiohin liittyviä tietoja, ei niitä kaikkea voidakaan tuoda julkisuuteen. Joskus asioiden asiallinen hoitaminen vaatii tiettyjen asioiden pysymistä julkisuudelta piilossa. Salainen -leimaa ei syyttä käytetä.

– Mutta naiivi ei toki kannata olla siinäkään, ettäkö asiaa hautomalla tai väen leireille jättämällä uhka keskuudestamme jotenkin poistuisi. Maailma on nykyään rajaton ja tulee liki.

Saarikon mukaan sellaista vaihtoehtoa ei ole, että tilanne leirillä jotenkin jäädytettäisiin ikiajoiksi pysymään tälläisena.

– Se on edelleen epävakaa alue ja rutiköyhä. Ei epävirallinen pieni hallinto kykene pitämään ja hoitamaan ISIS-jälkipyykkiä yksin. Tarvitaan kansainvälinen tuki rikostuomioistuimeen.

– On vain yksi asia, mistä olen varma. Edessämme päättäjinä on leirin lapsiakin vaikeampia moraali- ja arvokysymyksiä. Eturistiriitojen yhteensovittamisia. On hyvä pohtia, mihin poliittiset voimansa keskittää.
On kysyttävä, onko puolueissa vielä jäljellä palanen kansansivistyksen ja valistuksen liikettä?

– Vaikka ääripäät pitävät ääntä, keskuudessamme on monia, jotka luottavat meihin päättäjiin. He haluavat, että hoidamme hommamme, Saarikko kirjoittaa.