Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Säätytalolla jatkuu hallituksen sorvaus – katso lista osallistuvista neuvottelijoista ja asiantuntijoista

Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään Säätytalolla SDP:n Antti Rinteen johdolla.

Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään Säätytalolla. Neuvottelujen varsinaiset keskustelut alkoivat eilen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

SDP:n Antti Rinne arvioi eilen illansuussa hallitusneuvottelujen lähteneen kulkemaan suunnitellun mukaisesti.

Eilen Rinne tapasi myös työmarkkinajohtajia noin tunnin verran. Rinteen mukaan tapaamisessa oli kyse siitä, että hän halusi kuulla miten työmarkkinaosapuolet näkevät sen, mitä työmarkkinoilla pitäisi lähteä edistämään yhteistyössä valtiovallan ja työmarkkinaosapuolten kesken.

Valtioneuvoston viestintäosasto julkisti torstai-iltana listan hallitusneuvotteluihin osallistuvista neuvottelijoista ja asiantuntijoista.

Puheenjohtajat 

Antti Rinne (sd.)
Juha Sipilä (kesk.)
Pekka Haavisto (vihr.)
Li Andersson (vas.)
Anna-Maja Henriksson (rkp)

Puoluesihteerit 

Antton Rönnholm (sd.)
Riikka Pirkkalainen (kesk.)
Lasse Miettinen (vihr.)
Joonas Leppänen (vas.)
Fredrik Guseff (rkp)

Koordinaattorit 

Mikko Koskinen (sd.)
Riina Nevamäki (kesk.)
Ville Hulkkonen (vihr.)
Tiina Kivinen (vihr.)
Minna Kelhä (vas.)
Otto Andersson (rkp)

Työryhmät 

Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi 

pj. Sanna Marin (sd.)
Tiina Pehkonen (sd.)
Kimmo Tiilikainen (kesk.)
Hannu Hoskonen (kesk.)
Satu Hassi (vihr.)
Oras Tynkkynen (vihr.)
Mai Kivelä (vas.)
Laura Koskinen (vas.)
Anders Adlercreutz (rkp)
Anders Norrback (rkp)
siht. Matti Niemi (sd.)

Asuntopolitiikka (alaryhmä)

pj. Tiina Elo (vihr.)
Pia Viitanen (sd.)
Jouni Parkkonen (sd.)
Petri Honkonen (kesk.)
Tea Usvasuo (kesk.)
Riikka Yliluoma (vihr.)
Pia Lohikoski (vas.)
Jarmo Lindén (vas.)
Silja Borgarsdóttir-Sandelin (rkp)
Stefan Johansson (rkp)
siht. Hanna Hannus (vihr.)

Suomi kokoaan suurempi maailmalla 

pj. Antti Kaikkonen (kesk.)
Jutta Urpilainen (sd.)
Tiina Hirvisaari (sd.)
Hilkka Kemppi (kesk.)
Inka Hopsu (vihr.)
Merja Kähkönen (vihr.)
Paavo Arhinmäki (vas.)
Johannes Yrttiaho (vas.)
Mats Löfström (rkp)
Andreas Elfving (rkp)
siht. Jari Haapiainen (kesk.)

Eurooppa-politiikka (alaryhmä)

pj. Olli-Poika Parviainen (vihr.)
Tytti Tuppurainen (sd.)
Pilvi-Elina Kupias (sd.)
Eeva Kalli (kesk.)
Jouni Ovaska (kesk.)
Tero Suoniemi (vihr.)
Pekka Ristelä (vas.)
Jan Koskimies (vas.)
Nils Torvalds (rkp)
Anna Abrahamsson (rkp)
siht. Heidi Järvenpää (vihr.)

Turvallinen oikeusvaltio Suomi

pj. Markus Lohi (kesk.)
Sirpa Paatero (sd.)
Matias Mäkynen (sd.)
Mikko Kärnä (kesk.)
Iiris Suomela/Jenni Pitko (vihr.)
Emilia Laaksonen/Eetu Kreivi (vihr.)
Matti Semi (vas.)
Jyri Kuusela (vas.)
Eva Biaudet (rkp)
Malin Brännkärr (rkp)
siht. Timo Portaankorva (kesk.)

Oikeusvaltion kehittäminen (alaryhmä)

pj. Dan Koivulaakso (vas.)
Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Valtteri Aaltonen (sd.)
Antti Kurvinen (kesk.)
Iiris Suomela (vihr.)
Emilia Laaksonen (vihr.)
Mikko Aarnio (vas.)
Astrid Thors (rkp)
Kristina Stenman (rkp)

Puolustuspolitiikka (alaryhmä)

pj. Ole Norrback (rkp)
Mika Kari (sd.)
Kirsi Airio (sd.)
Mikko Savola (kesk.)
Joonas Könttä (kesk.)
Atte Harjanne (vihr.)
Jeri Aalto (vihr.)
Markus Mustajärvi (vas.)
Johanna Kelhu (vas.)
Elli Flén (rkp)

Elinvoimainen Suomi 

pj. Ville Skinnari (sd.)
Tino Aalto (sd.)
Antti Rantakangas (kesk.)
Hanna Huttunen (kesk.)
Hanna Holopainen (vihr.)
Sarianna Mankki (vihr.)
Hanna Sarkkinen (vas.)
Risto Kalliorinne (vas.)
Joakim Strand (rkp)

Liikenneverkon kehittäminen ja ylläpitäminen (alaryhmä)

pj. Merja Kyllönen (vas.)
Suna Kymäläinen (sd.)
Ilkka Hamunen (sd.)
Ari Torniainen (kesk.)
Anne Kalmari (kesk.)
Veli Liikanen (vihr.)
Teemu Huikuri (vihr.)
Juho Kautto (vas.)
Mikko Ollikainen (rkp)
Christel Liljeström (rkp)

Maatalous (alaryhmä)

pj. Jari Leppä (kesk.)
Raimo Piirainen (sd.)
Juha Pylväs (kesk.)
Hanna Halmeenpää (vihr.)
Antti Heikkinen (vihr.)
Jari Myllykoski (vas.)
Sauli Rouhinen (vas.)
Thomas Antas (rkp)
Jonas Laxåback (rkp)
siht. Risto Lahti (kesk.)

Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi

pj. Antti Lindtman (sd.)
Saana Siekkinen (sd.)
Juha Rehula (kesk.)
Arto Pirttilahti (kesk.)
Heli Järvinen (vihr.)
Elina Moisio (vihr.)
Teija Asara-Laaksonen (vas.)
Anu Tuija-Lehto (vas.)
Sandra Bergqvist (rkp)
Mats Nyman (rkp)
siht. Jussi-Pekka Rode (sd.)

Kestävän talouden Suomi 

pj. Lauri Ihalainen (sd.)
Joonas Rahkola (sd.)
Mika Lintilä (kesk.)
Vesa Vihriälä (kesk.)
Krista Mikkonen (vihr.)
Katja Alvoittu (vihr.)
Jussi Saramo (vas.)
Patrizio Lainá (vas.)
Thomas Blomqvist (rkp)
Johan Johansson (rkp)

Veropolitiikka (alaryhmä)

pj. Timo Harakka (sd.)
Lauri Finér (sd.)
Esko Kiviranta (kesk.)
Tuomas Vanhanen (kesk.)
Anni Sinnemäki (vihr.)
Heikki Sairanen (vihr.)
Kari Uotila (vas.)
Henri Purje (vas.)
Mats Nylund (rkp)
Camilla Mäkinen (rkp)

Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi 

pj. Krista Kiuru (sd.)
Laura Lindeberg (sd.)
Hannakaisa Heikkinen (kesk.)
Annika Saarikko (kesk.)
Bella Forsgrén / Maria Ohisalo (vihr.)
Saila Lindroos (vihr.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Juhani Lehto (vas.)
Veronica Rehn-Kivi (rkp)
Hanna Seppä (rkp)

Sosiaaliturvan uudistaminen (alaryhmä)

pj. Tarja Filatov (sd.)
Sampo Varjonen (sd.)
Katri Kulmuni (kesk.)
Pekka Aittakumpu (kesk.)
Maria Ohisalo (vihr.)
Lukas Korpelainen (vihr.)
Anna Kontula (vas.)
Juho Orjala (vas.)
Henrik Stenbäck (rkp)
Laura Ollila (rkp)

Sote (alaryhmä)

pj. Anu Vehviläinen (kesk.)
Tuula Haatainen (sd.)
Outi Vilen (sd.)
Antti Kivelä (kesk.)
Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)
Timo Juurikkala (vihr.)
Erkki Virtanen (vas.)
Katja Hänninen (vas.)
Ulla-Maj Wideroos (rkp)
Gun Kapténs (rkp)
siht. Terhi Peltokorpi (kesk.)

Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi 

pj. Hanna Kosonen (kesk.)
Pilvi Torsti (sd.)
Jukka Gustafsson (sd.)
Hanna-Leena Mattila (kesk.)
Emma Kari (vihr.)
Saara Hyrkkö (vihr.)
Veronika Honkasalo (vas.)
Niina Jurva (vas.)
Mikaela Nylander (rkp)
Minna Österholm (rkp)
siht. Markus Ylimaa (kesk.)

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoasiat (alaryhmä)

pj. Mari Holopainen / Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)
Maria Guzenina (sd.)
Kalle Kallio (sd.)
Pasi Kivisaari (kesk.)
Mikko Kinnunen (kesk.)
Mari Kröger (vihr.)
Eila Tiainen (vas.)
Laura Tuominen (vas.)
Georg Henrik Wrede (rkp)
Christoffer Ingo (rkp)
siht. Amanda Pasanen (vihr.)

Poliittinen asiantuntijaryhmä 

Tuula Lampinen (sd.)
Henrik Haapajärvi (sd.)
Iida Vallin (sd.)
Matti Hirvola (sd.)
Vesa Mauriala (sd.)
Dimitri Qvintus (sd.)
Raimo Luoma (sd.)
Kari Anttila (sd.)
Matti Vanhanen (kesk.)
Anna-Mari Vimpari (kesk.)
Markus Lahtinen (kesk.)
Ilkka Miettinen (kesk.)
Helena Pakarinen (kesk.)
Kari Jääskeläinen (kesk.)
Eeva Kärkkäinen (kesk.)
Laura Ruohola (kesk.)
Noora Koponen (vihr.)
Pirkka-Pekka Petelius (vihr.)
Mirka Soinikoski (vihr.)
Jussi Pyykkönen (vihr.)
Sameli Sivonen (vihr.)
Henna Hakkarainen (vihr.)
Jarno Lappalainen (vihr.)
Anders Wikström (rkp)
Anna Jungner-Nordgren (rkp)
Lisa Palm (rkp)
Marcus Rantala (rkp)
Frida Sigfrids (rkp)
Beata Björkvall (rkp)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE