Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sadattuhannet reagoivat Trumpin puheisiin marssimalla eri puolilla maailmaa

Marssijoita siivitti pelko, että tasa-arvossa otetaan takapakkia Donald Trumpin valtakaudella. Kuva Washingtonista.

Sadattuhannet ihmiset ovat protestoineet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin naisia alentavia puheita vastaan eri puolilla maailmaa lauantaina.

Yhdysvalloissa New Yorkissa on juuri alkanut naisten marssi, jolla muistutetaan muun muassa moniarvoisuudesta ja naisten oikeuksista. Paikalle odotetaan saapuvan yli satatuhatta ihmistä.

Britannian pääkaupungissa noin 100 000 ihmistä osoitti mieltään marssien Lontoossa Yhdysvaltain suurlähetystön edestä Trafalgar Squarelle. Mielenosoittajien joukossa oli useiden ammattiliittojen ja feministiryhmien edustajia sekä Lontoon pormestari Sadiq Khan. Lontoon lisäksi Trumpin naisia alentavia puheita vastaan osoitettiin mieltä yhdeksässä muussa kaupungissa Britanniassa.

Pariisissa yli 2 000 ihmistä kokoontui Eiffel-tornin lähelle osoittamaan mieltään Trumpin naisia koskevia puheita vastaan.

– Olen täällä naisten ja kaikkien vähemmistöjen puolesta, sillä Trump on uhka koko ihmisyydelle, sanoi Pariisissa mieltään osoittanut Yhdysvaltain kansalainen Kendra Wergin uutistoimisto AFP:lle.

Trumpin puheita vastaan marssittiin lauantaina myös Barcelonassa, Roomassa, Budapestissa, Prahassa, Amsterdamissa ja Genevessä.

Berliinissä sadat osoittivat mieltään Yhdysvaltain suurlähetystön edessä huutaen iskulausetta “Ei vihaa, ei pelkoa, maahanmuuttajat ovat tänne tervetulleita”.

Lisää aiheesta

Yhdessä Roomassa käytetyssä mielenosoitusbannerissa luki “Tämä amerikkalainen sanoo, että Trump, palaa omalle planeetallesi”.

Trumpin naisia halventavina pidettyjä puheita vastustettiin myös Irakin kurdialueen pääkaupungissa Erbilissä, jossa noin 40 naista kantoi julisteita, joissa muistutettiin naisten oikeuksien olevan ihmisoikeuksia.

Solidaarisuusmarsseja järjestettiin myös Kanadan Torontossa, Montrealissa ja Vancouverissa sekä Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Washingtonissa naisten marssille saattaa tulla jopa puoli miljoonaa ihmistä, arvioivat järjestäjät. Washingtonin metron matkustajamäärä on tänään ollut liki puolet korkeampi kuin eilen Trumpin virkaanastujaispäivänä, kertovat liikenneviranomaiset.

Bostonissa, New Yorkissa ja Chicagossa on niin ikään suuria marsseja.

Myös Helsingissä järjestettiin tänään naisten marssi samalla teemalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE