Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sähköalan työriidassa ei sovintoa, lakko alkaa keskiviikkona

Valtakunnansovittelija Minna Helteen yritykset sovitella Sähköliiton ja Teknologiateollisuuden työkiistaa eivät tuottaneet tänään tulosta. Helle ilmoitti Twitterissä, ettei riitaa pystytä nyt ratkaisemaan sovittelun keinoin.

– Lakon alkaminen on siten erittäin todennäköistä, Helle sanoo tiedotteessaan.

Helteen mukaan tilanne on erittäin vakava, mutta sovittelua jatketaan mahdollisesti ensi viikolla. Valtakunnansovittelijan toimisto ilmoittaa sovittelun ajankohdasta erikseen.

Sähköliitto on ilmoittanut aloittavansa viikon mittaisen lakon 15:ssä Teknologiateollisuuden yrityksessä aamukuudelta keskiviikkona. Tässä olisi mukana noin tuhat sähköliittolaista.

Useat työnantajaliitot paheksuivat aiemmin tänään tiedotteessaan Sähköliittoa aikeista aloittaa keskiviikkona työtaistelutoimet. Energiateollisuus, Metsäteollisuus, Palvelualojen työnantajat Palta ja Teknologiateollisuus arvioivat, että Sähköliiton mahdolliset työtaistelut aiheuttaisivat mittavat vahingot yrityksille, niiden alihankkijoille ja asiakkaille.

Sähköliiton hallitus arvioi viime torstaina työmarkkinakiistaa ja jätti valtakunnansovittelijalle varoituksen toisesta lakosta, joka alkaisi 10. marraskuuta ja päättyisi 27. marraskuuta.

Sen piirissä olisivat kaikki Teknologiateollisuuden sopimusalalla työskentelevät lähes 2 500 Sähköliiton jäsentä. Tukitoimena siihen liitettäisiin paperi- ja mekaanisessa metsäteollisuudessa tehtävät sähköalan työt, mikä käsittää noin 700 sähköalan työntekijää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE