Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Sähköautoja Pohjanmaalle ja äkkiä!

Miten Pohjanmaalle saataisiin lisää sähköautoja? Meillä ymmärretään sähköasioiden päälle, mutta sähköautoilu ei ole vielä arkipäivää. Ajellaanko Pohjanmaalla maailman viimeisillä polttomoottoriautoilla hamaan tappiin asti?

Suunnittelen S&D-edustajana Euroopan parlamentissa parhaillaan direktiiviä sähköautojen latausinfrasta. Liikenne tuottaa noin neljänneksen EU:n ilmastopäästöistä ja sähköautot ovat yksi tärkeimpiä keinoja vähentää päästöjä. Suomi on sitoutunut ilmastotavoitteissa vähentämään päästöjä. Tavoitteisiin ei päästä, jollei liikenne muutu. Sähköautoihin siirtyminen on pitkällä tähtäimellä kaikkien paitsi öljyteollisuuden etu.

Pohjalainen kirjoitti, että Vaasasta Helsinkiin ajettaessa latauspisteitä löytyy jo melko mukavasti, Turkuun lähdettäessä vähemmän ja Ouluun tai Joensuuhun ajettaessa joutuu todella suunnittelemaan tai käyttämän kiertotietä saadakseen akkuun virtaa. Sähköautojen yleistymiseen esteenä onkin hinnan lisäksi latausverkon kehittymättömyys.

Komissio esittää, että joka kymmenes parkkipaikka muissa kuin asuinkiinteistöissä pitäisi varustaa latauslaitteistolla. Asennukset tehtäisiin isojen remonttien yhteydessä – pelkän sähkötolpan takia ei siis tarvitsisi alkaa kaivaa asfalttia auki. Samassa Pohjalaisen jutussa kerrottiin, että Vaasassa aletaan joihinkin rivitaloihin asentaa latauspisteitä tänä kesänä.

Lataustolppien rakentamista on jarrutettu muun muassa sanomalla, että sähköautoja voisi ladata lämmitystolpissa. Ratkaisu on kuitenkin kestämätön, sillä ei mene kauaakaan, kun lämmitystolpat eivät yksinkertaisesti riitä tehonsa tai talvella edes määränsä puolesta.

Suomessa sähköautot ovat melko kalliita esimerkiksi Norjaan ja jopa Ruotsiin verrattuna. Norjassa on runsaat 100 000 sähköautoa, Ruotsissa noin 10 000 ja Suomessa noin tuhat. Hintaa voi laskea tuilla tai verohelpotuksilla, ja SDP sitoutuikin helmikuun puoluekokouksessa poistamaan autoveron vähäpäästöisiltä autoilta. Hinta tulee kuitenkin alas myös latauspisteitä lisäämällä. Norjassa latauspisteitä on 9000, Ruotsissa 3300 ja Suomessa 800. (YLE:n uutinen aiheesta).

Sähköautossa kallein osa on akku. Jos latauspisteitä olisi tiheämmässä, ei Pohjanmaallakaan tarvittaisi valtavia akkuja vaan pienemmät akut riittäisivät. Autot, joissa on pienempi akku, maksavat selvästi vähemmän.

VTT:n tutkijan Juhani Laurikon mukaan yli 400 kilometrin toimintasäteet sähköautoissa ovat tuhlausta (HS:n uutinen aiheesta). Hänen mielestään Suomessa ajettavista automatkoista neljä viidesosaa on alle 20 kilometrin matkoja. Eniten niitä tehdään Uudellamaalla, jossa sähköautojakin on eniten. Pohjanmaalla pitää ajaa myös pitkää matkaa, mutta 95 prosenttia Suomessa tehtävistä matkoista voitaisiin ajaa sähköautoilla, joissa on 300 kilometrin toimintasäde. Sen pidempää matkaa tuskin Pohjanmaallakaan tarvitsee ajaa. Kyllähän 300 kilometrin välein pysähdytään muutenkin, jollei muusta syystä niin pissitauolla.

Tällä hetkellä harva tavallinen palkansaaja harkitsee hankkivansa sähköautoa. Muutos on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja sähköautot yleistyvät ihan samalla tavalla kuin polttomoottoriautot aikanaan, tai vaikkapa kodinkoneet, televisiot ja kännykät. Aluksi ne ovat kalliita ja niitä on harvoilla, yleistyminen tuo markkinoille halvempia autoja. Infran rakentaminen on osa tätä muutosta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE