Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kainuussa helpottaa: Aamuksi sähköt lähes joka mökkiin – taloudelliset vahingot mittavat – vain kolmasosa metsistä vakuutettu

Metsänomistajilla on ongelma: suurin osa metsistä on vakuuttamatta lumituhojen varalle. Nyt niitä vahinkoja tulee, mutta niitä ei kannata nyt lähteä mittailemaan. Se on hengenvaarallista.

Kainuuta piinanneet sähkökatkot saadaan todennäköisesti korjatuksi aamuun mennessä, kerrotaan pelastuslaitokselta. Puoli seitsemältä illalla maakunnassa ilman sähköä oli enää noin 800 kotitaloutta.

Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen huomauttaa, että sähköjen katkeamisia aiheuttanutta tykkylunta on yhä paljon puissa, joten suojasää tai tuuli voi aiheuttaa uusia katkoksia.

Vielä lauantai-iltana sähköttä oli Kainuussa useampi tuhat kotitaloutta. Maastossa on tänään ollut parisensataa sähköalan työntekijää korjaamassa vahinkoja.

Attendon Puolangan yksikön avohoidon esimies Marjatta Heikkinen (vas.) ja Puolangan kunnanjohtaja Esko Rautiainen Puolangalla valmiusryhmän palaverissa kunnanjohtajan huoneessa 7. tammikuuta 2018. (Lehtikuva/Pekka Moliis)

Kainuun pelastuslaitos arvioi, että sähköttömien asiakkaiden lukumäärä saadaan painettua keskiyöhön mennessä alle tuhanteen.

Pahimpien katkosalueiden taloja on tänään kierretty eri kunnissa. Pelastuslaitos kertoo, että tähän asti tulleiden tietojen perusteella tilanne vaikuttaa rauhalliselta eikä laajamittaisiin evakuointeihin ole tarvetta.

Taloudelliset vahingot mittavat

Lisää aiheesta

 

Tykkylumi on aiheuttamassa merkittäviä taloudellisia menetyksiä metsänomistajille Kainuussa ja muilla tykkylumen vaivaamilla seuduilla, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta arvioidaan.

MTK:n Kajaanin-toimiston kenttäpäällikkö Heikki Rahko arvioi, että pelkästään Ylä-Kainuun metsissä on tuhansien ellei kymmenientuhansien kuutiometrien edestä tykkylumen vuoksi silpoutunutta puuta.

– En ole näin laajoja tykkytuhoja ennen nähnyt. Yleensä ne ovat keskittyneet vain pienelle alueelle, mutta nyt niitä on koko maakunnassa, neljäkymmentä vuotta alalla työskennellyt Rahko sanoi STT:lle.

Suurimmat tuhot keskittyvät Rahkon mukaan Ylä-Kainuun vaara-alueille, mutta hajatuhoja on muuallakin. Paikoitellen näkymät Ylä-Kainuussa ovat Rahkon mukaan jopa järkyttäviä.

Rahkon mukaan jatkuvat pakkaset ja lumisateet voivat pahentaa tykkytuhoja entisestään.

Hengenvaarallisia metsiä

Metsänomistajien taloudellisia vahinkoja voi Rahkon mukaan pahentaa se, että tykkylumen vuoksi katkenneita ja kaatuneita puita on metsissä siellä täällä, mikä vaikeuttaa niiden keräämistä talteen. Esimerkiksi myrskytuulten kaataessa metsää kaatuneiden puiden hyödyntämistä helpottaa se, että tuuli kaataa usein kerralla paljon puita samalta alueelta.

Rahko varoittaa, että tykkylumen vaivaamiin metsiin ei kannata nyt mennä arvioimaan aiheutunutta tuhoa, sillä puiden lumilastin vuoksi metsissä on hengenvaarallista liikkua.

– Jos raskas puunlatva putoaa ihmisen päälle, niin sehän tappaa, Rahko painottaa.

Sula maaperä pahentaa vahinkoja

MTK:n tutkimuspäällikön Erno Järvisen mukaan tykkylumen aiheuttamien vahinkojen kokonaismäärää päästään arvioimaan vasta keväämmällä, kun lumet alkavat sulaa. Hän uskoo, että Kainuun ohella myös Pohjois-Karjalan metsistä paljastuu merkittäviä tykkylumen aiheuttamia vahinkoja.

Järvisen mukaan tykkylumen aiheuttamia taloudellisia vahinkoja pahentaa osaltaan myös se, että tykkylumen vaurioittama puu ei yleensä kelpaa sahatavaraksi, vaan se menee selluteollisuuden käyttöön kuitupuuksi.

– Kun tukki on 3–4 kertaa arvokkaampaa kuin kuitupuu, niin taloudelliset vahingot voivat olla yksittäiselle metsänomistajalle todella merkittäviä, Järvinen laskee.

Järvisen mukaan tykkylumivahinkoja on tänä vuonna pahentanut se, että paksun lumivaipan suojaama maaperä ei ole päässyt jäätymään. Tämän vuoksi tykkylumen kuormittamia puita on monin paikoin kaatunut juurineen.

Metsänomistajien tilannetta ei Järvisen mukaan lainkaan helpota se, että monet heistä eivät edelleenkään ole vakuuttaneet metsiään viime vuosien laajoista myrskytuhoista huolimatta. Finanssialan arvion mukaan vain noin kolmannes yksityisomistuksessa olevista metsistä on vakuutettu lumivahinkoja vastaan.

– Kyllähän vakuuttaminen on varsin kustannustehokas keino varautua erilaisiin metsätuhoihin, Järvinen sanoo.

Tuomas Savonen, STT

Juttua päivitetty viimeisimmillä tiedoilla sähköjen palautumisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE