Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sähkötupakkaa puolustavien eduskuntapuheenvuorojen aikaan myyntityö oli lopetettu, Niikko kommentoi Suomen Kuvalehden uutista

Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) myöntää, että hänen yrityksensä Eurosolid on myynyt sähkösavuketuotteita muutaman kuukauden ajan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Vaikka minulta ei ole kysytty, niin olen avoin. Poikani myi muutaman kuukauden ajan sähkösavuketuotteita yritykseni Eurosolid Oy:n kautta, jonka osake-enemmistön olen omistanut vuodesta 1994, hän kertoo tiedotteessa.

Niikon mukaan tupakkalain eduskuntakäsittelyn aikoihin keväällä 2016 myyntityö oli jo lopetettu.

– Minä itse tai kukaan lähipiirissäni ei suunnitellut sähkötupakan myyntiä, saati maahantuontia, eduskuntakeskustelun aikaan tai sen jälkeen, hän kirjoittaa.

Niikon mukaan hänellä ei siten ole kaksoisroolia kansanedustajana toimiessaan.

– Kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin, hän kirjoittaa.

Suomen Kuvalehti kirjoitti maanantaina julkaistussa artikkelissa, että Niikko suunnitteli sähkötupakkatuotteiden maahantuontia lokakuussa 2015. Lehden mukaan Niikon toisen yhtiön, Finnsolid Exportin, hallitus valtuutti pääosakkaansa Niikon neuvottelemaan valtion erityisrahoitusyhtiöltä Finnveralta enintään 100 000 euron rahoitusta tuotteiden maahantuontia varten. Samaan aikaan Suomessa valmisteltiin tupakkalain kokonaisuudistusta. Lehden mukaan Niikko hyökkäsi sekä blogissaan että eduskuntapuheenvuoroissaan sähkötupakan sääntelyn kiristämisaikeita vastaan, kun lakiesitystä käsiteltiin seuraavana keväänä.

Lisää aiheesta

Niikko sanoo tiedotteessa luopuneensa Finnsolid Exportin osakkeista vuonna 2015.

Niikko on joutunut selvittämään muitakin yritystoimiaan.

Niikko sanoo tehneensä eduskuntakeskusteluissa selväksi, ettei kannata tupakointia missään muodossa.

– Kiinnostukseni aiheessa on tähdännyt tupakoinnin haittojen pienentämiseen. En ollut jäsen lakia käsitelleissä valiokunnissa, hän puolustautuu tiedotteessa.

STT on pyytänyt Niikkoa kommentoimaan asiaa puhelimitse tai vastaamaan lisäkysymyksiin sähköpostitse. Niikko ei suostunut antamaan haastattelua eikä vastaamaan sähköpostikysymyksiin vaan totesi avustajansa välityksellä, että asia on hänen osaltaan loppuun käsitelty.

Niikko on joutunut selvittämään lähiaikoina muitakin yritystoimiaan, kun viime viikolla Suomen Kuvalehti uutisoi hänen ja kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) olleen perustajaosakkaina Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä. Lehden mukaan Niikolla on tiedettyä syvempi sidos yritykseen, jonka toimintaa Suomessa hän on poliitikon roolissa edistänyt.

STT–Saila Kiuttu

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE