Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Sairaalasta kotiutuu jalattomia ja harhaisia asiakkaita” – Eksote yllättyi Superin kanteesta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on tehnyt valvontapyynnön Itä-Suomen aluehallintoviranomaiselle sekä kantelun oikeusasiamiehelle Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kotihoidosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liiton mukaan useat kotihoidon työntekijät ovat olleet jo pitkään huolissaan Eksoten kotihoidon tilanteesta. Huoli koskee erityisesti asiakkaiden saamaa hoidon laatua, jossa työntekijät ovat listanneet useita puutteita.

Työntekijöiden mukaan asiakkaille on annettu esimerkiksi lääkkeitä liian myöhään ja erittäin huonokuntoisia asiakkaita on lähetetty kotiin.

– Sairaalasta kotiutuu jalattomia ja harhaisia asiakkaita, jotka lähtevät välillä jo samana päivänä takaisin, muotoili yksi työntekijöistä kantelussa.

Superin mukaan sen edustajat ovat tavanneet Eksoten työnantajaedustajia, mutta tilanne ei ole korjaantunut.

“Se, että henkilökunta tuo esille asioita, on tärkeää.”

Eksoten hoiva- ja palveluasumisen palvelupäällikkö Miia Inna piti kannetta yllätyksenä.

Lisää aiheesta

– Tapasimme juuri toukokuussa Superin edustajien kanssa. Eksoten pääluottamusmiehen mukaan keväällä ja talvella asiat ovat menneet parempaan suuntaan, hän sanoo.

Innan mukaan toimintaa pyritään kehittämään ja niin on jo kehitetty.

– Se, että henkilökunta tuo esille asioita, on tärkeää. Olemme aloittaneet tiimimallin, jossa pyritään siihen, että yhdellä asiakkaalla ei kävisi monia eri hoitajia vaan se on hallittavissa. Mallista on tullut positiivista palautetta henkilökunnalta, hän sanoo.

Superin mukaan työntekijät ovat myös kokeneet ongelmista ilmoittamisen vaikeaksi, sillä siitä on seurannut esimiehen puhutteluun joutumista.

– Meille ei ole tullut tietoa siitä, että esimiehen puhutteluun voisi joutua ongelmista ilmoittamisen vuoksi. Tuemme avointa vuorovaikutusta, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE