Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

SAK huolissaan Turkin ammattiliitoista – 19 liittoa lakkautettu

Turkin vallankaappausyrityksen jälkeiset puhdistukset iskevät myös ammattiliittoihin, kertoo SAK nettisivuillaan. Uutisen mukaan hallitus on lakkauttanut jo 19 ammattiliittoa ja vaatii nyt kaikkia julkisen alan työntekijöitä ilmoittamaan ay-jäsenyytensä ja muut tietonsa pankkitileineen.

Esimerkiksi opettajien ammattiliittoa Egitim-Seniä ei ole lakkautettu, mutta useita sen jäseniä on erotettu työstään. SAK:n nettisivujen uutisen mukaan erotetuilla on muun muassa ollut tili pankissa, jolla hallitus uskoo olevan yhteyden Gülen-liikkeeseen. Turkin hallitus uskoo liikkeen olevan vallankaappausyrityksen takana.

Toinen opettajien ammattiliitto Aktif Egitim-Sen on lakkautettu ja sen vajaat 20 000 jäsentä erotettu työstä.

Ammattiliittojen maailmanjärjestö ITUC ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ovat huolestuneita Turkin tilanteesta.

SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen muistuttaa, että Turkki on kansainvälisen työjärjestö ILO:n jäsen ja ratifioinut ammattiyhdistysoikeuksia koskevat ILO:n yleissopimukset.

– Uutiset ovat huolestuttavia turkin ratifioimien yleissopimusten kannalta, Lehto-Komulainen sanoo Demokraatille.

Turkki on esimerkiksi hyväksynyt ilon yleissopimuksen numero 87. Se koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja sen hyväksymistä sopimuksista. Toinen hyväksytyistä sopimuksista (numero 98) koskee kollektiivista neuvotteluoikeutta työpaikoilla.

Lisää aiheesta

– Kummatkin nämä Turkki on saattanut kansallisesti voimaan.

Jos artikloja ei noudateta, siitä joutuu vastaamaan.

Sopimuksessa numero 87 sanotaan suoraan, että sekä työntekijöillä että työnantajilla on oikeus perustaa mielensä mukaisia järjestöjä ja liittyä niihin ilman ehtoja.  Työntekijä- ja antajajärjestöjä ei saa lakkauttaa hallinnollisin toimenpitein.

Lehto-Komulaisen mukaan Turkin ay-liike voi tehdä asioista raportin ILO:lle. Tällöin asia lähtee etenemään kansainvälisen työjärjestön päätöksentekorattaissa.

– Kyllä yleissopimusten artikloja pitää myös noudattaa. Jos ei noudateta, Turkin hallitus joutuu niistä vastaamaan. Ihmisoikeuksista ei voi poikkeustilan varjolla irtisanoutua.

Jo pelkän ILO:n jäsenyyden pohjalta jäsenmaiden tulee noudattaa yleissopimusten sisältöä. Turkki on ollut ILO:n jäsen vuodesta 1932.

– Ammattiliittojen maailmanjärjestö ITUC ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ovat tuominneet tällaiset viimeaikaiset tapahtumat ja ovat ilmoittaneet ollensa erittäin huolestuneita, että poikkeustilaa on käytetty oikeusvaltioperiaatteen heikentämiseksi. Palkansaajaliike Suomessa kuuluu näihin järjestöihin.

Turkin ay-liikkeessä neljä keskusjärjestöä. Niissä on vajaat puolitoistamiljoonaa jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE