Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK: Työrauha on ohuen langan varassa – “Työnantajajärjestöjen avaama suunta on valitettava”

Palkansaajakeskusjärjestö pitää työehtoneuvottelujen hajauttamista uhkana työntekijöiden työsuhteen ehdoille, mutta myös laajemmin työrauhalle.

Demokraatti

Demokraatti

– Suurten työnantajaliittojen yksipuoliset ilmoitukset tes-järjestelmän muuttamiseksi lisäävät epävarmuutta tilanteessa, jossa sekä yksittäisten ihmisten että Suomen talouden tulisi aloittaa nousu koronaepidemiasta, SAK:n hallitus korostaa tiedotteessa.

Työnantajaliitto Teknologiateollisuus on SAK:n mukaan vakuuttanut, ettei kyse ole työehtojen huonontamisesta.

– Se kuitenkin organisoi toimintansa niin, että työehtosopimuksia edelleen tekevät yritykset siirtyvät uuteen työnantajayhdistykseen.

SAK:ssa arvioidaan, että vasta syksyllä selviää, kuinka moni liittyy uuteen järjestöön ja syntyykö alalle yleissitovuutta, jolloin kaikilla alan työntekijöillä on samat työsuhteen vähimmäisehdot.

– Työnantajajärjestöjen avaama suunta on valitettava. Se sotii sitä vastaan, että elinkeinoelämä on aina peräänkuuluttanut ennustettavuutta ja vakautta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että työelämää kehittävät sen parhaiten tuntevat tahot eli yritysten ja työntekijöiden edustajat, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (kuvassa) huomauttaa.

Hänen mukaansa kyse ei ole mistään pienestä muutoksesta, sillä metsä- ja teknologiateollisuuden aloilla muutokset koskevat lähes puolta miljoonaa suomalaista palkansaajaa. Jos yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla huolehditaan työehdoista, olisi niitä solmittava reilusti yli 1 500.

Lisää aiheesta

– Olisi työnantajien puolelta vastuullista ilmaista mahdollisimman nopeasti, että ne ovat liittymässä uuden työnantajaliiton jäseniksi. Yleissitovuuden säilyttäminen on työmarkkinoiden vakauden perusta. Se olisi myös viesti siitä, ettei uudistuksella pyritä heikentämään kenenkään työehtoja, Eloranta toteaa.

“Jäseniä ei jätetä yksin ja tarvittaessa puolustamme heitä joukkovoimalla.”

SAK:n hallituksessa on edelleen tahtoa luottaa työnantajien vastuullisuuteen. Keskusjärjestö valmistautuu syksyn sopimusneuvotteluihin yhtenäisenä ja tulee valvomaan jäsentensä etuja riippumatta siitä, aikooko työnantaja neuvotella yritys- vai liittotasolla.

Keskusjärjestön mukaan loppuvuoden työrauha on kuitenkin ohuen langan varassa.

– Valmistaudumme huolella seuraavaan neuvottelukierrokseen. Yhdessä takaamme kohtuulliset työn tekemisen ehdot ja elämiseen riittävät ansiot. Jäseniä ei jätetä yksin ja tarvittaessa puolustamme heitä joukkovoimalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE