Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

SAK vaatii voimakkaampaa puuttumista häirintään – ”Riski työturvallisuudelle”

Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö korostaa, että työnantajalla on vastuu suojata työntekijänsä sekä puuttua asiakkaiden häiritsevään ja uhkailevaan käytökseen.

– Työnantajan velvollisuutena on antaa työntekijöilleen valmiita toimintamalleja ahdistelun ja häirinnän varalle. Julkisisissa ja yksityisissä palveluissa on paljon ammatteja, joissa asiakkaiden sopimaton käyttäytyminen on jopa riski työturvallisuudelle, SAK:n tasa-arvovastaava Tapio Bergholm perustelee tiedotteessa.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin kyselyyn vastanneista palvelualalla työskentelevistä naisista lähes joka toinen eli 45 prosenttia kertoi joutuneensa asiakkaan häirinnän kohteeksi.

Seksuaalinen häirintä on aina vallankäyttöä, vaikka häiritsijän omasta mielestä teot olisivat vain huumoria.

Viime vuonna toteutetun kyselyn mukaan häirintä on erityisen yleistä aloilla, joissa työntekijät kohtaavat humalaisia asiakkaita.

– Seksuaalinen häirintä on aina vallankäyttöä, vaikka häiritsijän omasta mielestä teot olisivat vain huumoria. Kaikilla työntekijöillä on ihmisoikeudet, eikä seksuaalisen häirinnän sietämisen pitäisi olla osa mitään ammattia, Bergholm huomauttaa.

Asiakkaiden häiritsevästä käytöksestä joutuvat kärsimään palvelualojen lisäksi myös esimerkiksi hoitoalojen työntekijät.

Lisää aiheesta

– Jos asiakkaan käytökseen ei voida vaikuttaa esimerkiksi sairauden vuoksi, on työnantajan velvollisuus tehdä muita järjestelyitä työpaikalla. Työpaikkojen keskustelukulttuurin tulisi olla sellainen, että kaikki voivat puida yhdessä häirinnän kokemuksia.

SAK julkaisee seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän kieltävät ohjeet, joissa annetaan neuvoja uhrille, häirintää todistaville työtovereille ja häiritsijälle.

– Häirinnän kieltävät ohjeet ovat hyvä keskustelunavaus asialliseen ja reiluun käytökseen työpaikalla. Kaikkien on tärkeää tuoda yhdessä esille, ettei häirintää suvaita työpaikalla. Toivottavasti häiritsijä ymmärtää ohjeet luettuaan muuttaa käytöstään, Bergholm toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE