Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sakkoja annettiin 30, luku oli 460 vuonna 2012 – “Melkoinen positiivinen kehitys helsinkiläisnuorten juhlinnassa!”

Helsingin poliisi antaa koulujen päättäjäisiä juhlineille nuorille kiitosta rauhallisesta käyttäytymisestä.

Demokraatti

Demokraatti

Ylikomisario, Ennalta estävän toiminnon johtaja Jari Taponen tviittaa, että järjestyshäiriöitä on ollut hyvin vähän. Hänen mukaansa sakkoja rapsahti eilisiltana ja -yönä 30, kun vuonna 2012 niitä jaettiin 460.

– Se on vähän tämän kokoisessa kaupungissa. Melkoinen positiivinen kehitys helsinkiläisnuorten juhlinnassa, Taponen kiittelee.

Muuallakin koulujen päättäjäisiä on juhlittu monin paikoin tavanomaisesti tai hieman tavallista rauhallisemmin, muun muassa Itä-Uudenmaan poliisi kertoo. Esimerkiksi Vantaalla juhlijoita oli aiempia vuosia vähemmän.

– Nuorten hallusta takavarikoitua alkoholia hävitettiin reilusti. Nuorilla oli hallussaan varsin paljon myös väkeviä alkoholijuomia, komisario Anne Tuomisto kertoo tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Nuoriin liittyvät poliisitehtävät olivat pääasiassa häiriötehtäviä, ja huolta herättivät myös ilotulitteet, joita ammuttiin metsäpalovaroituksesta välittämättä. Alkoholinkäyttö näkyi muutamina tappeluina ja pahoinpitelyinä.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi myös puukotuksesta. Tviitissään poliisi yhdistää Järvenpäässä tapahtuneen puukotuksen päättäjäisiin.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että päättäjäisiä juhlittiin pääsääntöisesti asiallisesti. Ympäri maata alaikäisiltä on otettu talteen alkoholijuomia, ja päihtyneitä nuoria on toimitettu turvallisesti kotiin.

“Kyseessä oli vuoden kiireisin yövuoro.”

Pohjanmaan poliisi taas kertoi Twitter-tilillään sunnuntaiaamuna, että kyseessä oli “vuoden kiireisin yövuoro.”

– Nuoriso ja nuoret aikuiset kokoontuivat puistoihin ja muihin kokoontumispaikkoihin illan ja yön aikana aiheuttaen järjestyshäiriöitä ja pahoinpitelyitä eri puolilla Pohjanmaata.

Myös muita poliisitehtäviä oli Pohjanmaalla runsaasti.

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo, että viikonloppu oli vilkas, kun hieno ilma sai ihmiset liikkeelle, mutta koulujen päättyminen ei näkynyt katukuvassa juurikaan.

– Satakunnan alueella Porissa oli jonkin verran päihtyneitä nuoria ja muualla vain satunnaisia, tiedotteessa kerrotaan.

Rattijuoppoja ja kaahareita sen sijaan oli Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella liikkeellä runsaasti: epäilyjä rattijuopumuksista kirjattiin 24 ja törkeistä liikenteen vaarantamisista 18 kappaletta sunnuntaiaamuun mennessä. Törkeimmässä tapauksessa törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja ajoi Raumalla henkilöautolla yli 160 kilometrin tuntivauhtia 50 kilometrin tuntinopeusrajoituksen alueella.

Lapin poliisin mukaan koulujen päättymisviikonloppu sujui edellisiä vuosia rauhallisemmin. Poliisi teki viidestä nuoresta lastensuojeluilmoitukset alaikäisen alkoholinkäytön perusteella, mutta nuoriso käyttäytyi muuten mallikkaasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE