Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n Eloranta: Uskon, että lakkoneuvotteluissa on tapahtunut jotain myönteistä uutta

Palkansaajajärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta uskoo, että Teknologiateollisuuden ja Sähköliiton tilanteessa on tapahtunut jotain myönteistä uutta.

Hänen mielestään siitä kertoo se, että osapuolet tapaavat valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla jo tänään.

– On tavallista, että luovuus lisääntyy puolin ja toisin, kun työtaistelua on muutama päivä takana, Eloranta sanoo STT:lle.

Vajaan tuhannen sähköasentajan lakko alkoi keskiviikkona. Teknologiateollisuuden mukaan siitä on jo aiheutunut häiriöitä ja kustannuksia alan yrityksille.

Eloranta sanoo myös keskustelleensa Sähköliiton ja Teollisuusliiton kanssa niiden välisestä sopimuskärhämästä. Molemmat ovat SAK:n jäsenliittoja.

– Meillä on omia pelisääntöjä tämäntyyppisiin asioihin. Ne ovat yleensä työnantajalähtöisiä ja sen mukaan niitä käydään läpi. Se on sisäistä keskustelua. Ei tämä ole ensimmäinen tällainen ristiriitatilanne, jokaisen jälkeen käydään meidän proseduuri ja linjaukset läpi ja arvioidaan, että onko tarpeita niitä muuttaa.

Teknologiateollisuus päättää, kenen kanssa sopimuksia tekee.

Lisää aiheesta

SAK-pomo muistuttaa, että Teknologiateollisuus päättää, kenen kanssa sopimuksia tekee.

– Sitä ei päätä Teollisuusliitto. Eikä ole meidän asia arvioida, onko sopimus oikein tai väärin tehty. Tällä hetkellä on paras antaa Sähköliitolle ja Teknologiateollisuudelle rauha tehdä omaa työtään.

– Vaikka Sähköliitto ja Teollisuusliitto olisivat jostain asiasta yhtä mieltä, se ei vielä tarkoita sitä, että työnantaja sen hyväksyy. Tämä on hyvä tässä yhteydessä muistaa, että työnantajan päästä tämä homma on kaikkein eniten kiinni.

Juttua on täydennetty klo 15:25.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE