Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK:n Eloranta vaatii solidaarisuutta koronakriisin jälkeen – “Sopimusyhteiskunnan on toimittava kaikille osapuolille”

Jarkko Eloranta puhuu SAK:n vapputapahtumassa vuonna 2018.

Koronakriisin jälkeisen talouden jälleenrakennuksen on oltava yhteinen projekti, toteaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vappupuheessaan. Elorannan mukaan sen kivijalkoina ovat solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus.

Palkansaajia ei Elorannan mukaan voi pyytää rientämään paikalle vain kilpailukykyä pelastamaan tai yritysten puolesta joustamaan.

– Sopimusyhteiskunnan on toimittava kaikille osapuolille, ja tämä kyky tulee todelliseen testiin, kun koronasta irtaudutaan. Nyt julkinen talous velkaantuu, kun valtio pelastaa yrityksiä ja huolehtii ihmisten terveydestä ja toimeentulosta, Eloranta sanoo puheessaan.

Toimiva neuvottelu- ja sopimustoiminta työmarkkinaosapuolten välillä on Elorannan mukaan osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa koronakriisin iskiessä. Suomessa työmarkkinaosapuolet tekivät viipymättä sopimuksen, jolla nopeutettiin yritysten mahdollisuuksia sopeuttaa toimintaansa ja parannettiin työntekijöiden työttömyysturvaa.

“Miten olisi täydet työtunnit ja elämiseen riittävä palkka.”

– Toimimalla nopeasti pelastamme työpaikkoja ja lomautetuilla työntekijöillä on toivottavasti työpaikka, jonne palata kriisin helpotettua.

Elorannan mukaan koronakriisistä johtuva yhteiskunnan poikkeustila on tuonut esiin työelämän piilossa olevia rakenteita. Matalapalkkatyötä tekevät palvelualojen ammattilaiset niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla pitävät yhteiskuntaa pyörimässä.

– Arvostusta heille on tullut, mutta tulisiko jossain vaiheessa myös muuta kuin sanallista tunnustusta. Miten olisi täydet työtunnit ja elämiseen riittävä palkka. Sen ei pitäisi olla kohtuutonta eikä liikaa vaadittu, Eloranta sanoo SAK:n #virtuaalivappu -tapahtumassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE