Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta: “Palkansaajien etujen leikkaaminen ei kerta kaikkiaan käy”

Noin 500 SAK:laista liittopäättäjää on koolla Helsingin Paasitornissa perjantaina iltapäivällä. Tilaisuudessa linjataan ammattiliittojen jatkotoimia hallituksen valmisteleman irtisanomislain johdosta.

Rane Aunimo

Demokraatti

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on jo kertonut aloittavansa maanantaina laajennetun ylityö- ja vuorojenvaihtokiellon sopimusaloillaan. Toimet ovat voimassa 28. lokakuuta asti. Uusina sopimusaloina ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyvät muun muassa ahtausalan, terminaalialan, ilmailuhuollon ja matkustamohenkilökunnan työntekijät. AKT:n hallitus tarkastelee tilannetta uudelleen loka-marraskuun vaihteessa.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi kokousväelle tilaisuuden virallisen osuuden avaavassa puheessaan viestinä hallitukselle, että palkansaajien etujen leikkaaminen ei kerta kaikkiaan käy.

– Hallitus on säätämässä irtisanomislakia, joka toteutuessaan tuottaisi kahden kerroksen työmarkkinat ja asettaisi työntekijät eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, minkäkokoisessa yrityksessä he työskentelevät.

Eloranta muistuttaa, ettei henkilöperusteisen irtosanomisen helpottaminen käytännössä paranna työllisyyttä.

– On työvoimapula osaavasta väestä ja tämänkö pitäisi purra tällaisiin kysymyksiin, Eloranta hämmästelee.

Hän ei usko, että tuottavuuskaan paranisi uudistuksen myötä.

Eloranta ei myöskään pidä yrittäjien omia kyselyitä palkkaamisen helpottumisesta luotettavina.

SAK:n puheenjohtaja sanoo, että on hallituksen käsissä lopettaa “hyödyttömän lain valmistelu”.

– Tämän lain valmistelu rikkoi kolmikantaisen valmistelun perinnettä. Lupaukset on petetty.

Elorannan mukaan hallitus vaarantaa toimillaan tärkeimmän tavoitteensa, työllisyyden kasvun ja paranemisen, saavuttamisen.

– Emme vaadi lisää. Vaadimme vain, että meiltä ei viedä lisää. Suomalainen duunari on arvostuksensa ansainnut. Vaikuttaa siltä, että hallitus ei ajattele näin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE