Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n Tukiainen: “Vielä ei ministereiden kannata tuuletella nyrkkitervehdyksin”

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen sanoo, että kilpailukykysopimus nytkähti eteenpäin, mutta on edelleen vaarassa kaatua. Hänen kirjoituksensa julkaistiin ensin Länsiväylä-lehdessä.

EK ilmoitti SAK:n joidenkin liittojen vetäytymisestä kuultuaan, ettei se käynnistä soveltamisneuvotteluja.

– EK:n jarrutus on liioittelua, koska kattavuus on jo yli 80 prosenttia. EK teki saman virheen joulun alla, kun se keskeytti neuvottelut AKT:n ilmoitettua, ettei ole sopimuksessa mukana.

Tukiaisen mukaan virheitä ovat tehneet myös hallitus ja ay-liike. Hallitus koetti ajaa pakkolakeja, mutta syyskuisen mielenilmauksen myötä hallituksen toiminta maltillistui, kun se huomasi, ettei koko ay-liike mene ihan vapaaehtoisesti kyykkyyn.

– Ay-liikkeen virheeksi voidaan laskea se, että sopimuksen tavoitteista ei osattu kertoa riittävän konkreettisesti, jolloin työehtojen heikennykset korostuivat.

Tukiaisen mukaan käsillä oleva solmu voi aueta, jos hallitus poistaa pakkolait, lisäsäästöt ja veronkorotukset sekä toteuttaa kansalaisten ostovoiman turvaavat tuloveronkevennykset. Tämä voisi Tukiaisen mielestä saada maan suurimman ammattiliiton PAMin harkitsemaan kantaansa uudestaan. Tukiainen sanoo, että vastustus on ymmärrettävää varsinkin pienipalkkaisilla palvelualoilla.

– Jos PAM käynnistää soveltamisneuvottelut, kattavuus nousee yli 90 prosenttiin. Toki sopimus voi kaatua soveltamisneuvotteluihinkin. Vielä ei ministereiden kannata tuuletella nyrkkitervehdyksin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE