Näitä ovat esimerkiksi: “Ay-liike sanoo jokaiseen ehdotukseen aina ei”. ”Ay-liike on jämähtänyt 1970-luvulle”.

– Tällaisiin heittoihin etenkin SAK:lainen ay-liike törmää tämän tästä. Kun asiallisia perusteita ay-liikettä vastaan ei ole, arvostelu on tuolla tasolla. Pelataan tarkoitushakuisilla ja harhaisilla mielikuvilla, ilman todellisuuspohjaa, Järvinen kirjoittaa.

Hän toteaa, että monet ovat jo unohtaneet vaikkapa sen, kuinka mittavasti palkansaajat tulivat yrityksiä ja koko Suomea vastaan kilpailukykysopimuksessa.

– Entä kuka tietää tai muistaa, mihin ay-liike on suostunut tämän vuosituhannen kahdessa suuressa eläkeuudistuksessa? Kyllä, suuriin miljardien eurojen leikkauksiin. Olisikohan poliittinen järjestelmämme kyennyt valmistelemaan vastaavat eläkereformit?

Järvinen toteaa, että parhaimmillaankin ay-liikkeelle riittää ehkä noin viikon verran selkään taputtelijoita, kun ensin on leikattu työntekijöiden palkkaa, työttömyysturvaa tai muuta etuutta.

– Mutta jo seuraavalla viikolla alkaa huuto, että kun ay-liike ei suostu koskaan mihinkään. Pahimpien ay-liikkeen arvostelijoiden muisti on laskettavissa tunneissa.

– Arvostelijoihin on iskenyt tietynlainen trumpismi jo ennen kuin moisesta edes tiedettiin mitään. Heitellään ilmaan mitä sylki suuhun tuo. Ilman totuutta. Ilman vastuuta. Ilman seurauksia. Arvostelijan omaa egoa pönkittämään, Järvinen toteaa.

Miksi ay-liikettä sitten isketään leimakirveillä? hän kysyy.

– Siksi, koska se on vahvasti oikeudenmukaisuuden puolella, joka tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä tämän päivän Suomessa. Siksi, koska sillä on yli kaksi miljoonaa jäsentä, Järvinen toteaa.